Tahtoisin jatkaa hyvin alkanutta matkaa

Painonpudotus, lihaskunnon parantaminen, kirjan kirjoittaminen, kodin siivous tai järjestely – ihmiset monella taholla kärsivät samasta asiasta. Homma lähtee sutjakasti käyntiin, mutta jossain vaiheessa alkaa tuntua siltä, etteivät asiat enää etene. Onko tuttua?

Sisyphus by von Stuck

On yksi ongelma tuntea laiskuutta ja vetkuttelun halua ja ylenmääräistä vastenmielisyyttä jonkin asian suorittamista kohtaan niin ettei sitä vain saa aloitetuksi saati tehdyksi. Ihan toinen ongelma on tuntea yrittävänsä tehdä jotain mutta yhtä tuloksetta kuin Sisyfos.

Sisyfoksella saattoi olla jossain vaiheessa loppuelämäänsä motivaation puutetta, samankaltaista kuin sillä joka yrittää lapsiperheessä pitää taloa siistinä. Aina saa aloittaa alusta.

Yritysten projektinhallintaa varten on kehitetty paljon työkaluja, joilla projektin tilannetta seurataan. Kuntoilijoita ohjeistetaan pitämään harjoituksistaan ja tavoitteistaan päiväkirjaa. Päiväkirjalla ja seurannalla on tietysti monta tarkoitusta, mutta yksi olennainen on etenemisen tekeminen näkyväksi.

Dan Ariely tutkimuskumppaneineen halusi tietää miten ihmisen työtahtiin ja -määrään vaikuttaa se, miten merkitykselliseksi hän työn kokee. Hän laittoi eräässä kokeessa henkilöt kokoamaan Lego Bionicle -hahmoja. Toiset laitettiin kokoamaan sama paketti uudelleen ja uudelleen, toiset saivat aina uuden paketin ja koottu hahmo jätettiin esille. Osaatko arvata, kumpi ryhmä jaksoi koota enemmän hahmoja?

Vastaus: Sisyfos-ryhmäläinen rakensi keskimäärin 7,2 hahmoa ja hahmoja pöydälle keräävän ryhmän jäsen rakensi keskimäärin 10,6 hahmoa.

Miten autat itseäsi hoitamaan homman kotiin, loppuun asti?

1. Kerro muille projektistasi ja mikä tavoitteesi on. Värvää tsemppaajia, jotka kyselevät miten homma etenee ja kannustavat sinua mustana hetkenä. (Käytä Mekaselskan tarjoamaa tsemppisoitto-palvelua.)

2. Tee suunnitelma ja noudata sitä. Suunnitelma vähentää epätoivoa ja “mitä nyt” -hetkiä. Tiedät minne olet menossa, sinulla on tiekartta, sinun täytyy vain seurata sitä.

Kuten englanniksi sanotaan: Plan the work and work the plan.

3. Jaa suuri tehtävä pienempiin osatehtäviin. Jos sinun täytyy saada koko kämppä kuntoon, tee se huone kerrallaan. Komeron saa järjesteltyä hylly kerrallaan.

4. Tee joka päivä jotain. Aina ei tule tehtyä mitään uutisotsikoihin nostamisen arvoista, mutta toisaalta projektisi ei mene taaksepäinkään.

5. Sinun pitää saada edistyksestäsi näkyvää. Tee tehtävälista, josta viivaat yli valmiit tehtävät. Ota ennen-jälkeen -kuvia.

Joskus edistys tapahtuu viime hetkellä. Juuri kun tuntuu ettei mistään tule mitään, voikin tapahtua jotain ihmeellistä. Ehkä satut juttelemaan oikean ihmisen kanssa, ehkä löydät jotain mitä olet kadottanut.

Voit ajatella myös näin: jos se mitä teet ei saa sinua edistymään, sinun täytyy muuttaa strategiaa ja alkaa tehdä jotain ihan muuta, katsoa asioita uudesta näkökulmasta.

Tavaroiden vähentämisessä moni jää jumiin jossain kohdassa ja uskoo, että se oli siinä eikä mistään voi enää karsia. Tauko tai jokin inspiroiva esimerkki saa palaamaan projektin pariin ja omia tavarakasojaan alkaa katsoa uusin silmin.

Milla Havanka

Milla on innostuja, rohkaisija ja ongelmanratkaisija. Hänen yrityksensä Mekaselska on kannustanut kohti fiksuja ja iloisia koteja vuodesta 2011.

Kommentoi

Morjens

Tervetuloa selailemaan Mekaselskan blogia! Hahmottelen näissä parin kolmen minuutin lukupätkissä sitä, millainen koti voisi lähitulevaisuudessa olla: ehkä vähemmän neliöitä, mutta myös vähemmän omistettua tavaraa, teknologia paljossa apuna, asukkailla arki hanskassa.

Bloggauksia saa mieluusti jakaa ja kommentoida. Hyviä lukuhetkiä 🙂

Tykkää ja seuraa