Meillä on kaaos, mutta en raaski luopua mistään!

https://flic.kr/p/duqdJb

Tavaroita ja paperia on kotona joka paikassa, mitään ei löydy, kaikkea on vähän liikaa.

Kaikki eivät ole tällaisessakaan tilanteessa valmiita vähentämään tavaramääräänsä. Tavaran paljous voi tuntua turvalliselta. Vähentämiseen täytyy kypsyä.

Mitä voi tehdä, jos tuntuu ettei mistään oikein raaski luopua, mutta jotain järjestystä pitäisi huusholliin saada?

Tutki mitä sinulla on. Avaa laatikoita ja kaappeja ja katso, mitä niissä on.

Laita samanlaiset yhteen. Jos lehtiä on kolmessa huoneessa ja neljässä kaapissa, et ehkä edes tiedä paljonko niitä on. Kerää yhteen esimerkiksi harrastuslehtesi, muistosi, kesäpaitasi, dvd:si. Järjestä lehdet nimikkeittäin ja vuosikerroittain. Laita kesävaatteet erilleen talvivaatteista. Kerää lajittelemattomat valokuvat yhteen laatikkoon. Ei enää ”sekalaista”-laatikkoja.

Älä säilytä tyhjää ilmaa. Älä täytä kaappejasi tyhjillä laatikoilla ja koreilla. Sinulla saattaa olla komeroissa vaikka mitä säilytystarvikkeita ja varsinaiset tavarasi lojuvat hyllyillä epämääräisissä röykkiöissä.

Unohda jo ne muovipussit. Kaupan muovipussi ei ole mikään säilytystarvike. Ne ovat muodottomia, niitä ei voi järkevästi pinota, niitä ei voi järkevästi merkitä. Muovipussi sisältää todennäköisesti sekalaista läpikäymätöntä tavaraa, jotka on vain nopeasti heitetty pussiin ja unohdettu. Siirrä tavarat pusseista laatikoihin käyttötarkoituksensa mukaan ryhmiteltyinä.

Nimikoi laatikot. Mitä järkeä on siinä, että olet säästänyt kaiken, jotta sinulla olisi tarpeen vaatiessa mistä ottaa, mutta et löydä kuitenkaan tarvitsemaasi kun tarve iskee? Nimikoi laatikot, jotta tiedät mitä missäkin on. Älä kuitenkaan laita liikaa aikaa hienojen nimikylttien askarteluun, koska osa laatikoistasi toivottavasti käy turhaksi jossain vaiheessa. Maalarinteippi ja tussi kelpaavat hyvin.

Luokittele paperit. Vaikka et osaisikaan tehdä päätöksiä siitä ovatko paperit tärkeitä ja säästämisen arvoisia vai eivät, voisit kuitenkin jakaa ne muutamaan ryhmään. 1. Pitääkö sinun tehdä jotain heti tai hyvin pian? Esimerkiksi maksamattomat laskut, kutsut, tärkeät puhelinnumerot. Nämä olisi tärkeää löytää paperin seasta ja toimia niiden perusteella. 2. Liittyykö paperi johonkin mitä haluaisit tehdä? Esimerkiksi kiinnostava kurssiesite. Nämä paperit kertovat siitä mikä sinua kiinnostaa. 3. Onko paperi muisto jostakin tapahtuneesta? Esimerkiksi konserttilippu. Nämä paperit kertovat mitä olet tehnyt. Laita eri ryhmien paperit aluksi vaikkapa eri pahvilaatikoihin. Lajittelua on näin helpompi jatkaa myöhemmin.

Näiden asioiden tekeminen on hyödyllistä, jatkuipa projektisi tavaranvähennysvaiheeseen tai ei. Sinun täytyy joka tapauksessa ottaa selville, mitä sinulla on, ennen kuin voit päättää onko sitä liikaa. Keskeneräisiä projekteja on helpompi jatkaa, jos ainekset ovat samassa paikassa, ja näet samalla montako projektia sinulla on kesken. Jos tutkit jo valmiiksi nyssykät, laatikot ja hyllyjen perimmäiset nurkat, olet jo pitkällä.

Laita ajatus itämään

Samalla kun lajittelet tavaroitasi, voit aloittaa ajatusten kypsyttelyn. Mihin näistä tavaroista olen koskenut viimeisen kuukauden tai vuoden aikana? Minkä olemassaolon olin kokonaan unohtanut? Mistä tavaroista tulee minulle huono fiilis – syyllinen olo, saamaton tunne, muisto raskaasta ihmissuhteesta?

Laita takaraivoon hautumaan ajatus siitä, että sinun ei tarvitse säilyttää mitään velvollisuudentunnosta. Kuvittele mielessäsi, että kaapeissa olisikin vain sopivasti tärkeimpiä esineitä, ne eivät olisi täpötäynnä sekalaista tavaraa.

Mieti, jospa eläisit enemmän tätä hetkeä ja vähemmän sitä mitä on joskus ollut tai mitä tulee ehkä joskus tapahtumaan taikka ei. Anna ajatuksen itää…

Milla Havanka

Milla on innostuja, rohkaisija ja ongelmanratkaisija. Hänen yrityksensä Mekaselska on kannustanut kohti fiksuja ja iloisia koteja vuodesta 2011.

Kommentoi

Ollaan yhteydessä

Seuraa theblogjunglessa

Seuraa Bloglovinissa

Follow