Miten säilyttää itsekuri kun tahdonvoima on lopussa

Miksi tehdä helposti kun voi tehdä vaikeasti

Terveelliset elämäntavat, napostelun välttäminen, kodin järjestyksessä ja siistinä pitäminen ovat asioita, jotka tuntuvat välillä rasittavilta ja vaativat itsekuria ja tahdonvoimaa. Etenkin stressaavina aikoina tahdonvoimaa ei tahdo löytyä ja repsahdukset ovat todennäköisiä.

Pelkkä tahdonvoima ja sen puute ei kuitenkaan selitä kaikkea – ehkä ei edes suurinta osaa – näistä repsahduksista. Erittäin suuri merkitys on nimittäin ympäristöllämme ja millaisia valintoja se laittaa meidät tekemään.

* Jos koulussa on makeisautomaatti ja terveelliset välipalat pitäisi hakea parin korttelin päästä lähikaupasta, ostavatko lapset ennemmin makeisia vai voileipiä?

* Jos elinluovutusta varten pitää antaa erikseen lupa, tuleeko enemmän elinluovutuslupia kuin jos elinluovutusta vastaan pitää tehdä erikseen kielto? (Vastaus: Itävallassa melkein kaikki sallivat elinluovutuksen eli eivät ole tehneet kieltoa. Saksassa vain 12% on jaksanut antaa elinluovutusluvan.)

* Jos sohva avautuu edessä pehmeänä ja vapaana ja kuntopyörä pitäisi kaivella kuivumassa olevan pyykin ja muun tavaran alta esiin jotta pääsee polkemaan, meneekö ihminen helpommin sohvalle vai kuntoilemaan?

* Jos kassojen luona on suklaapatukoita, ostavatko asiakkaat niitä enemmän kuin jos ne olisi piilotettu myymälän takanurkkaan?

* Jos imuri on halpa tehoton räyskä ja se pitää painia ulos siivouskaapista mopinvarsien ja ämpäreiden takaa jotta voi imuroida, tuleeko paljon imuroitua?

Koirien opetuksessa suuri merkitys on sillä, miten oman toiminnan ja ympäristön järjestää niin, että koiran on helppo tehdä oikein. Koiran on esimerkiksi helpompaa oppia pysymään pois keittiöstä norkoilemasta, jos keittiön ovella on näkyvä kynnys rajana. (Ihmiset eivät ole koiria, mutta monet hämmästyisivät jos tietäisivät miten paljon samaa meissä on.)

Millaisia muutoksia me voisimme tehdä kotonamme, että olisi helpompaa pysyä hyvissä tavoissa kuin sortua huonoihin?

Tässä muutamia esimerkkejä.

Herkut.
* Laita silmänkorkeudelle ja tarttumaetäisyydelle vain terveellistä syötävää.
* Jätä herkut kauppaan, etteivät ne kiusaa sinua kaapissa.
* Syö säännöllisesti kunnon ateriat, ettei tule täytettyä vatsaa epäterveellisillä välipaloilla.

Ostaminen.
* Tee ostoslista ja pysy siinä, niin et tee heräteostoksia.
* Ota selville mitä sinulla jo on ja mitä sinulta puuttuu, niin et osta turhaan mitään.
* Maksa ensin laskut, laita sitten vähän säästöön, ja käytä vain se raha mitä jää yli.

Kuntoilu.
* Pidä kuntoiluvälineesi helposti esille otettavissa.
* Haasta kaverisi mukaan – lähdet mieluummin lenkille kuin petät lupauksesi ystävälle.
* Harrasta arkiliikuntaa. Vaihda auto polkupyörään lyhyillä matkoilla.
* Hanki askelmittari. Mittaaminen tekee monesta asiasta hauskempaa.

Siisteys.
* Päätä jokaiselle tavaralle oma paikka, niin se on helpompi palauttaa siihen.
* Siivoa vähän mutta säännöllisesti, niin vältyt valtavilta suursiivouksilta.
* Vähennä tavaran määrää, kuten koriste-esineitä ja sohvatyynyjä.
* Hankkiudu eroon liian monimutkaisista säilytysjärjestelmistä.
* Sijoita korkealaatuisiin siivousvälineisiin, joita ei tarvitse kirota joka käytön aikana.

Minä tunnustan olevani laiska kokki. Todella laiska. Syön koska muuten kuolee nälkään. En saa nautintoa ruoanlaitosta ja syöminen on ajanhukkaa. Hoitaisin asian mieluiten valmiilla eineksillä, mutta ne eivät ole terveellisiä. Helpotan terveellistä syömistä pitämällä huolta siitä että minulla on kotona valmiita perusaineksia erilaisiin sörsseleihin, jotka saan nopeasti kasaan. Pakkasessa on myös useimmiten valmiita annoksia aikaisemmista ruoista, joita on jäänyt yli. Jos minun pitäisi aloittaa ruoanlaitto aina sillä että menen kauppaan, lounaslistallani olisi varmaan pelkkiä keksejä.

Yleisesti ottaen teemme enemmän asioita, jotka ovat näkyvillä ja jotka olemme ottaneet tavaksi. Hankalat asiat vaativat enemmän energiaamme, jolloin sitä ei kannata tuhlata vähäpätöisiin asioihin. Järjestyksessä oleva koti ja toimisto ja edes jonkin sortin suunnitelmallisuus antaa raamit ja mahdollisuuden keskittää voimat tärkeämpiin asioihin kuin sotkun kauhisteluun.

Onko sinulla jo kokemusta siitä, että pienellä arjen muutoksella voi olla suuri merkitys?

Lue lisää: Tutkimus kertoo, että ihmiset, jotka pystyvät parhaiten vastustamaan houkutuksia, välttävät tilanteita, joissa houkutuksiin voi joutua. Wall Street Journal: The Secret Of Resisting Temptation

Tarvitsetko apua? Ota yhteyttä!

2 vastausta artikkeliin “Miten säilyttää itsekuri kun tahdonvoima on lopussa”

  1. Hyvä kirjoitus! Tänä keväänä puutarhatyöt ovat tuntuneet vaivalloisilta, en millään jaksaisi aloittaa. Olen nyt yrittänyt saada asioita aikaiseksi sillä, että lupaan itselleni, ettei minun tarvitse olla pihalla kauaa, vaan ihan pienikin homma edistää asiaa. Huijaan itseni pihalle sillä, että menen muka vain viemään roskapussia, mutta siivoankin sitten kuin ohimennen vähän jotain kukkapenkkiäkin. Sellainen lähtökohta, että nyt vaihdan vaatteet ja laitan saappaat jalkaan ja otan kaikki puutarhavälineet esille ja urakoin yhden kukkapenkin lannistaa minut heti kättelyssä. 🙂

  2. Tuo mitä käytät on klassinen kuinka-liskonaivoja-huijataan -tekniikka 😀 Hyvin toimii! Ihmisellähän on ne laiskat liskonaivot jotka haluaisivat vain syödä-nukkua-XXX jne. Niitä pitää välillä älyttää että tulisi jotain tehtyä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *