Mistä tätä tavaraa oikein tulee?

Kuva: Shira Gal (Flickr)

Jos olet koskaan pakannut muuttoa varten, lyön vetoa että olet vähintään kerran ahdistuneena huutanut ”Mistä tätä tavaraa oikein tulee?!”. Harvemmin kuulee niistä iloisista pakkaajista, joiden maallinen omaisuus mahtuu pariin pahvilaatikkoon. Joillakin on niinkin paljon tavaraa, etteivät he voi enää ajatellakaan muuttavansa minnekään.

Oletko pysähtynyt miettimään mistä sitä tavaraa siis oikein tulee ja miksi? Tässä muutamia esimerkkejä:

Keräily. Kirjat, muumimukit, koristehahmot, elektroniikkavempeleet, mikä se kenelläkin on. Löysin uuden ihanan, täytyihän se ostaa.

Pelastaminen. Naapuri oli heittämässä tätä pois, pakkohan se oli hakea sieltä meille. Mummolan tavarat olisivat menneet muuten kaikki kaatopaikalle.

Uuden ostaminen ennen kuin vanha loppuu. Ostat kosmetiikkaa, ennen kuin vanha purkkisi on tyhjä. Uudenlaiset murot, täytyyhän niitä kokeilla. Kyllähän sukkia aina tarvitaan.

Hamstraus. Oli niin hyvä tarjous, piti ottaa. Tarvitsin vain yhden, mutta sain kolme kahden hinnalla.

Sukulaiset. Me emme tarvitse tätä kaappia, mutta teille se varmaan sopii. Tässä on paitoja jotka eivät enää mahdu päälleni. Tein tällaisen hienon ryijyn, maalauksen ja saviveistoksen sinulle. Katso mitä löysin sinulle kaupasta.

Impulssiostokset. En voinut jättää sitä puseroa kauppaan. Se pora huusi nimeäni alahyllyltä. Täytyyhän lapsella leluja olla. Päätin tänään alkaa soittaa kitaraa, joten ostin sellaisen. Onpa hassu kynäteline, eikä maksa paljoa.

Kaupanpäälliset. Lehteä ei voi tilata tarjoushinnalla, jollei ota mukana veitsisettiä, askelmittaria, toilettilaukkua. Katsastuksen ostajille avaimenperä. Kaikille osallistujille muovinen mitali. Vaatteen mukana ripustin.

Vara- ja lisäosat. Joka vaatteen mukana tulee varanappi. Imurin mukana tulee kymmenen suulaketta.

Ilmaiset tavarat. Sadalle ensimmäiselle ilmainen ämpäri. Ota tästä mainoskynä.

Matkamuistot. Simpukoita, kuitteja, kortteja, nukkeja, kohokuvia, shakkinappuloita.

Krääsälahjat. Kaikki ne turhat tavarat, jotka on annettu sinulle lahjaksi, kun on ollut muka pakko jotain antaa.

Hilloaminen. Kertakäyttöiseksi tarkoitettu tavara on liian hieno tai hyödyllinen heitettäväksi pois. Lahjakassit ja muut kääreet. Säilytysrasiat.

Rikkinäiset tavarat. Nämä housut pitäisi vähän korjata – mutta en oikein jaksaisi – mutta ei niitä voi näinkään käyttää – mutta ne ovat muuten ehjät. Mitenkähän tämä pitäisi kierrättää. Tämä oli niin kallis etten raski heittää tätä pois, vaikka se ei toimikaan. En tiedä mihin nämä palaset kuuluvat.

Tavaroita tulee todella joka puolelta! Kuulostiko joku näistä tutulta? Mitä tavaran lähteitä sinulle tulee mieleen omalta kohdaltasi? Miten voisit itse vastustaa tavaran marssia kotiisi?

Milla Havanka

Milla on innostuja, rohkaisija ja ongelmanratkaisija. Hänen yrityksensä Mekaselska on kannustanut kohti fiksuja ja iloisia koteja vuodesta 2011.

Kommentoi

Ollaan yhteydessä

Seuraa Bloglovin’in kautta

Follow