118 leluautoa

Kuva: downing.amanda

HS:n talouden ja politiikan toimittaja Minna Nalbantoglu kirjoittaa ihmisten kulutustottumusten vähittäisestä muuttumisesta ja roina-ahdistuksesta. Kirjoitus loppuu alistuneeseen toteamukseen: ”Eikä ostelun hillitseminen helppoa ole, kuten ainakin jokainen lapsiperheen vanhempi tietää. Vaikka äiti kuinka potisi roinaähkyä, tämän joulun jälkeen meillä on leluautoja 118 kappaletta.”

Tähän lauseeseen konkretisoituu monen lastenhuoneen ovelta avautuva näky.

Mihin yksikään lapsi tarvitsee 118 leluautoa? Se tuntuu huimalta määrältä jopa päiväkotiin, saati sitten yhteen lastenhuoneeseen.

Katse kääntyy perheen äitiin. Hänellä on 38 huivia, vaikka hän ei kuulemma ole muotitietoinen.

Kuten muutkin tavat ja asenteet, myös tavaratavat opitaan paljolti vanhemmilta. Säästäväisyys ja tavaroiden kunnioittaminen ja huoltaminen opitaan, samoin huoleton pois heittäminen, hamstraaminen ja uusien ostelu. Jos lastenhuoneen kaaos ahdistaa, voi katsoa ensin omiin kaappeihinsa ja miettiä, olisiko itselläkin vielä harjoiteltavaa kohtuullisuudessa. Lapsiltahan ei voi vaatia sellaista, mikä ei itseltäkään onnistu.

Millaisilla ajatuksilla, asenteilla ja toimilla lastenhuoneen roinaähkyä voisi lähteä vähentämään?

Sisäistetään nykyinen tilanne ja etsitään motivaatio.

Leluista voi tehdä oikein inventaarin. Paljoudessa voi kuvainnollisesti kieriskellä ja miettiä yhdessä, miten kiitollinen saa olla, kun on ollut mahdollisuus hankkia niin paljon tavaroita. Säilytystilan puutteeseen voi kiinnittää huomiota ja vähentämisen yksi tavoite voisikin olla, että lelut mahtuisivat hyvin niille varattuun tilaan ja ne olisi helppo siivota sinne. Lapset eivät luultavasti ehdi nyt edes leikkiä kaikilla leluillaan, joten vähempikin riittäisi. Vanhempia kiinnostaa myös varmasti, minkälaisen kemikaalimäärän keskellä lapset leikkivät.

Uusien lelujen virta lastenhuoneeseen katkaistaan.

Kun on käsitetty yhdessä miten paljon leluja on, voidaan sopia, ettei uusia leluja osteta. Niin lasten kuin aikuistenkin on hyvä oppia vastustamaan mielitekoja. ”Minulla on jo paljon, en tarvitse uutta” on hyvä mantra niin pienille kuin isoille. Tuntuu tietenkin kivalta nähdä, miten lapsi iloitsee uudesta lelustaan. Aina vain uusia leluja ostamalla koukutetaan kuitenkin lapsi uutuudenviehätykseen. Ilo ei tule lelusta vaan uutuudesta, eikä se kestä pitkään.

Isovanhemmille, kummeille ja ystäville asetetaan lahjakielto tai -rajoitus. Useimmat ymmärtävät asian, jos heille kertoo, että leluja on jo sadoittain. Koska he haluavat varmasti kuitenkin välillä antaa jotain, tehdään selväksi, että vastaan otetaan mieluiten aineettomia lahjoja. Yhteinen retki ja siitä tehty valokuvakirja jäävät varmasti muistoihin paremmin kuin taas uusi lelu. Tavaran sijaan voi myös vaikka laittaa vastaavan summan lapsen rahastoon tulevaisuutta varten.

Lapset rakastavat pikku krääsää, jota vanhemmat vihaavat. Krääsää tulee esimerkiksi yllätysmunista ja hampurilaisaterioiden kylkiäisinä. Näille voi tietoisesti laittaa stopin. Suklaata tai ranskiksia voi syödä muutenkin kuin turhan muovinpalan kera.

Vähennetään nykyisten lelujen määrää.

Säännöllisin väliajoin, vaikkapa kuukausittain, lapsi saa itse valita mitkä lelut hän lahjoittaa vähävaraisemmille lapsille. Esimerkiksi Hope-yhdistys auttaa suoraan lapsiperheitä, jotka ovat köyhyysrajan alapuolella. Lahjoituksen voi viedä yhdessä lasten kanssa perille. Samalla aikuiset voivat näyttää hyvää esimerkkiä ja viedä omia itselle tarpeettomia tavaroitaan kiertoon.

Leluja ja vaatteita voi myös laittaa kirpparille myyntiin. Lapsi oppii, että tarpeettomasta luopumalla saattaa myös tienata lantin jos toisenkin.

Vähentämisen edetessä hyvin lapsia voi palkita elokuvakäynneillä tai muilla elämyksillä. Karsiminen ja raivaaminen ei ole mitään tuhkassa kieriskelyä ja kärsimystä. Hyllytilaa vapautuu, on helpompi järjestää lelut paikoilleen ja on enemmän tilaa leikkiä!

Kohtuulliset tavat otetaan jatkuvaan käyttöön.

Vähentämisprojektin aikana on opeteltu eroon impulssiostoksista. Nyt on hyvä tilaisuus totuttaa samalla lapsi myös säästämään hankintojaan varten. Se on säntillistä taloudenhoitoa, opettaa kärsivällisyyttä ja on erittäin hyödyllinen taito lapsen kasvaessa aikuiseksi.

Jotain uutta on välillä tietenkin kiva saada. Jotta lelujen määrä ei kuitenkaan taas kasvaisi hallitsemattomasti, on oltava tiukkana: jos uusi tavara tulee sisään, jokin vanha menee samalla ulos. Kaiken pitää mahtua vaivattomasti paikoilleen!

Voitte kokeilla esimerkiksi lelunvaihtopäiviä tuttavaperheiden kanssa ja osan leluista säilömistä varastoon, josta ne jonkin ajan kuluttua löytyvät kuin uusina taas.

Lue myös: 5 siistiä tapaa, joista lapsesi hyötyy

Millaisia haasteita teillä on lastenhuoneen kanssa?

Tarvitsetko apua? Ota yhteyttä!

2 vastausta artikkeliin “118 leluautoa”

  1. Minusta Minnan kolumnin pointti on se, että tavaroiden karsimisen kääntöpuoli on, että kaupalla ja taloudella menee todella huonosti. Tämä on oikeasti ongelma. Miten pidämme yllä hyvinvointia ja yltäkylläisyyttä, jos kukaan ei osta mitään.

    Itsekin haluan järkeistää omia kulutustottumuksia, ja olenkin siirtänyt meidän hankintojen painopistettä palveluihin ja luksustuotteisiin. Halpakaupoista emme osta oikeastaan enää mitään, en edes mene sisälle sellaisiin kauppoihin kuin H&M tai KappAhl. Näin tuen edelleen yrittäjyyttä, mutta tavarahanat ovat melko tiukasti kiinni.

    38 huivia tai 118 autoa voi kuulostaa paljolta, mutta kun mitä tahansa tavaraa alkaa ihan normikodissa laskea, lukemat ovat yllättävän huimat. Itse laskin kerran omistamani mekot, ja niitä oli kymmenittäin ja luvusta puuttuivat muistaakseni kesämekot…

  2. Toisaalta kaupan ja tavaroiden tarjonnanhan pitäisi olla asiakkaita varten eikä niin, että kauppa on riippuvainen meidän impulssiostoksistamme ja tarpeettomasta, maapallon kestokykyä koettelevasta kuluttamisesta. Kaupan täytyy uudistua asiakkaiden mukana.

    Minulla on ehkä kymmenisen mekkoa ja aina niistä on löytynyt tilaisuuksiin joku sopiva 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *