Älykotikokeilu alkaa

Älykodilla tarkoitetaan kodin ja asumisen automatisointia, jossa esimerkiksi valaistusta, lämmitystä ja turvajärjestelmiä voidaan ohjata etänä ja ne toimivat itsenäisesti erilaisten sääntöjen mukaan. Älykodissa pystyy vaikka yhdellä napinpainalluksella aktivoimaan kaikkien ovien lukituksen ja hiljentämään ilmastoinnin, kun lähdetään pois kotoa. Auton lämmityspistorasia voi mennä päälle ajan ja ulkolämpötilan mukaan. Valaistusta voidaan ohjata sinne, missä liikutaan. Mitä enemmän laitteita on mukana, sitä enemmän on mahdollisuuksiakin. Automaation tarkoitus on lisätä turvallisuutta ja helpottaa arkea, ja se voi myös säästää sähköä.

Meilläkin on nyt vähän älyä kotona, kun olemme mukana vakuutusyhtiömme järjestämässä kokeilussa. Vastaanotimme paketillisen erilaisia sensoreita ja valaisimia, jotka saimme järjestää oman mielemme mukaan. Kokeilussa haluttiinkin osaltaan tietää, miten ihmiset näitä laitteita käyttävät, jos heille annetaan vapaat kädet.

Laitteiden keskuksena on Cozify-merkkinen hubi. Siihen on liitetty palovaroitin, tiskikoneen alla oleva kosteusmittari, ledvalonauha, pistorasia, kauko-ohjain, avoimen oven tunnistin, liiketunnistin ja pari lämpömittaria.

Kaikkea tätä ohjataan sovelluksella, joka toimii tabletissa ja puhelimessa. Sovellukseen voi luoda teemoja kuten ”Ilta” tai ”Poissa” ja sääntöjä eri laitteiden päällä olemiselle. Olemme laittaneet yöksi kattovalon syttymään himmeästi liiketunnistimesta. Kosteusanturin tai palovaroittimen aktivoituminen välkyttäisi myös valoja ja lähettäisi viestin puhelimeen. Junnun valot saa illalla sammutettua nyt eri huoneesta (jos hän ei ole ottanut älypistorasiaa irti seinästä).

Hieman teknisiä ongelmiakin on ollut, olemme vasta opettelemassa sovelluksen käyttöä. Siinä on joitakin ominaisuuksia, joita olisin ehkä itse suunnitellut vähän eri tavalla. Laitteet saattavat tipahtaa verkosta ja lämpömittari näyttää edellisen päivän lämpötilaa. Sovellus avautuu myös melko hitaasti, eikä valojen sammutus tabletilta ole välttämättä helpompaa kuin seinäkatkaisijasta. Kauko-ohjain tosin auttaa vähän tässä asiassa. Siihen voi ohjelmoida muutamien laitteiden päälle ja pois -kytkimen.

Harjoitukset jatkuvat ja kokeilemme erilaisia käyttötarkoituksia koko ajan.

Onko teillä kokemuksia kotiautomaatiosta ja älyasumisesta?

 

Milla Havanka

Milla on innostuja, rohkaisija ja ongelmanratkaisija. Hänen yrityksensä Mekaselska on kannustanut kohti fiksuja ja iloisia koteja vuodesta 2011.

Kommentoi

Morjens

Tervetuloa selailemaan Mekaselskan blogia! Hahmottelen näissä parin kolmen minuutin lukupätkissä sitä, millainen koti voisi lähitulevaisuudessa olla: ehkä vähemmän neliöitä, mutta myös vähemmän omistettua tavaraa, teknologia paljossa apuna, asukkailla arki hanskassa.

Bloggauksia saa mieluusti jakaa ja kommentoida. Hyviä lukuhetkiä 🙂

Tykkää ja seuraa