Oodi turhalle

Turha raapustus.


”Voi <#%&> kun meillä on kaapit täynnä turhaa roinaa!”

Turha roina odottaa kaapissa hiljaa ja kiltisti, kunnes ovi avataan. Ylläolevan puuskahduksen kuulee yleensä, kun a) kaapista yrittää löytää tiettyä tarpeellista esinettä b) kaappiin yrittää laittaa jotain c) pakataan kaapin sisältöä muuttolaatikkoon.

Mitä se turha on? Vanhaa tauhkaa? Puolison tavaroita? Laiskottelua?

On helppo leimata turhaksi sitä ja tätä. Ikääntyvä lähisukulaiseni kertoo, että hänen lapsuudenkodissaan lukeminen oli turhaa, kirjojen tuijottelun sijaan olisi pitänyt tehdä mieluummin jotain hyödyllistä.

Ennen vanhaan elämä oli kovaa, mitään ei tehty turhaan. Kaiken piti edistää hengissä pysymistä. Evoluutio karsii eliöistä pois energiaa kuluttavat ominaisuudet, joista ei ole hyötyä.

Minä ajattelen turhan olevan pahimmillaan jotain, joka on tiellä, joka sekoittaa, hämmentää, sumentaa. Turha estää näkemästä. Turhat tavarat hankaloittavat tarpeellisten löytämistä. Turha tekeminen kuluttaa voimia mutta ei tuota mitään.

Mutta on hyvääkin turhaa. Tyhjänpäiväinen ja tarpeeton onkin joskus pinnan alla enemmän.

Turha voi olla tarpeellista, joka ei ole vielä löytänyt paikkaansa.
Turha voi olla jotain aivoja nollaavaa, jonka parissa palautuu.
Turha voi olla mielikuvituksen ja luovuuden ravintoa.
Äärimmäinen turha on ei-minkään-tekemistä. Se on myös äärimmäisen tarpeellista.

Vaatii viisautta ja itsetuntemusta erottaa hyvä ja hyödyllinen turha huonosta ja kuluttavasta turhasta. Joskus ero on veteen piirretty viiva, samalla akselilla, kuten intohimo ja pakkomielle. Hyvä turha ei aiheuta tuskastumista tai syyllisyyttä. Hyvä turha antaa, ei vain ota.

Mietittäväksi: voisiko hyvä turha voi olla myös aineetonta, lainattua, vain muistijälkenä tai kuvana mukaan otettua?

Tarvitsetko apua? Ota yhteyttä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *