3+1 tapaa ottaa käyttöön uusi tapa

Toisella koirallamme todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. (Sitä on tosiaan koirillakin.) Hoitona siinä on loppuelämän kestävä lääkitys aamuin illoin mahdollisimman tarkasti. Pillerit maistuvat onneksi hyvältä eikä niitä tarvitse tunkea väkisin kurkkuun. Haasteena oli säännöllisen lääkkeenannon muistaminen. Lääkkeistä pitäisi tehdä uusi tapa.

Kokeilin ensin laittaa sähköiseen kalenteriin merkinnät, mutta toistuva ”tapaaminen” lääkkeen kanssa vain täytti kalenterin, eikä siihen voinut merkata mielenrauhaa, että homma oli suoritettu siltä kerralta. Siispä paremmat keinot käyttöön.

Kolme keinoa omaksua uusi tapa

  1. Aamulääke annetaan aamuruoan seassa. Uuden tavan ujuttaminen jonkin vanhan rutiinin kainaloon on ovelaa ja tehokasta.
  2. Iltalääke annetaan, kun puhelimesta kuuluu ”koiran lääkeaika”. Ohjelmoin puhelimeeni jokailtaisen hälytyksen, jonka kuullessani lääke annetaan heti.
  3. Annetut lääkkeet merkataan heti ruudukkoon. Meillä on eteisessä kuukauden paperiprintti sähköisestä kalenterista, johon on hyvä laittaa rastit. Lääkkeitä säilytetään lähistöllä ja lääkepaketissa lukee ”laita rasti kalenteriin”.

Laita puhelimeen hälytys

Lääke on jäänyt antamatta tai myöhästynyt vain pari kertaa: kerran annoin aamuruoan lääkkeen suhteen liian aikaisin ja unohdin sitten antaa lääkkeen oikeaan aikaan, ja toisen kerran en noudattanut heti puhelimen käskyä. Prosessi toimii, kun sitä noudattaa.

Ekstrana: maaginen sukkalaatikko

Vaikka avaan usein järjestysfilosofiaani sanoin ”en ole kiinnostunut sukantaittelusta”, tämä ekstrajuttu on nimenomaan sukantaittelua. Heh.

Aiemmin sukkani olivat pallona paritettuina varsistaan, kuten varmaankin kaikilla, jotka nyt ylipäänsä vaivautuvat parittamaan sukkansa.

Kerran pyykkiä taitellessani tuli sitten mieleen kokeilla, mikä fiilis tulisi siitä Kondon sukkientaittelusta. En pallottanutkaan sukkia vaan asettelin ne suht nätisti laatikkoon vierekkäin.

Ja näin ne ovat edelleen!

Kondosti taitellut sukat

Mistä narusta olen vetänyt, kun en ole oikonut? Tämän tavan ylläpitämisessä on kyse siitä, että jos heitän sukkalaatikkoon vanhanmallisen pallon, se rikkoo järjestyksen. Ympäristö tukee siis järjestystä. Taittelu ei ole sitäpaitsi yhtään hitaampaa kuin pallotus, ja lopputulos on kieltämättä ihan siisti.

Tarvitsetko apua? Ota yhteyttä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *