Hyvinvointisormus Oura – kaksi kuukautta käyttöä takana

Oura-sormukseni on ollut nyt käytössä tasan kaksi kuukautta eli siitä lähtien, kun 21.8. paketin avasin. Tässä kokemuksiani ja havaintojani.

Kestävyys

En ole onnistunut saamaan sormukseen naarmuakaan, vaikka se on ollut kaikessa tekemässäni mukana. (Isossa kuvassa näkyvä viiru on varmaankin jokin tahra.)

Sen sijaan sormi on vähän kärsinyt. Olen pitänyt sormusta jatkuvasti, tavallisesti oikean käden etusormessa. Huomasin jossain vaiheessa että suosittelu sormien vaihtelusta ei ollut turha neuvo:

Muutenkin kuivat kädet rypistyvät ja kuoriutuvat kyllä sormuksen kohdalta, jos se on aina samassa sormessa. Onneksi minulla on toinenkin etusormi. Yritän nyt muistaa vaihdella sormuksen paikkaa. Haluaisin kuitenkin pitää sitä mahdollisimman paljon toiminnassa keräämässä tietoa.

Akunkesto

Sormus on vaatinut latausta ehkä kolmen neljän päivän välein ja lataus käy melko nopeasti. Appis varoittaa varauksen alenemisesta. Kerran on jäänyt unidatat saamatta, kun sormus oli niin heikossa hapessa, muuten latauksesta ei ole ollut vaivaa.

Liikunta

Askelmäärien ja liikuttujen kilometrien seuraaminen on omalla kohdallani kyllä motivoinut liikkumaan enemmän. Yritän täyttää sormuksen vaatimukset pyynnöt, aina se ei onnistu, mutta useimmiten. Aktiivisuuskäyrän tarkistaminen liikkumisen jälkeen on hauskaa. Istumis-tuntimäärän näkeminen ei. Tässä liikkumiseni, kun olin ajanut autoa kolmisen tuntia ja istunut seminaarissa koko päivän. Melkein 11 tuntia istumista! Illalla oli pakko päästä vähän juoksemaan.

Lepo

Unidataa on tullut jo paljon ja siitä huomaa kyllä heti, jos on mennyt myöhään nukkumaan, juonut alkoholia tai muuten ilta on ollut vähän rauhaton. Saan syvää unta tyypillisesti puolisen tuntia yössä. Syvä uni on se vaihe, jossa toivutaan ja virkistytään, joten sitä olisi mukava saada enemmän. Ilmeisesti sen määrä vähenee iän myötä joka tapauksessa, mutta aion ehkä ottaa selvää, voiko syvän unen määrään itse vaikuttaa. Se olisi kai sitä biohäkkäystä.

Neuvot ja tsempit

Sormus itse ei tosiaan neuvo eikä ohjaa mitä tehdä, vaan se antaa vain tietoa päätösten pohjaksi. Se ei siis ole orjapiiskuri tai personal trainer vaan ennemminkin tarkka mittalaite. On kuitenkin kiva, kun appis sanoo että tänään on huippupäivä, voit tehdä vaikka mitä!

Kuuntelin juuri 10x Finland podcastista jakson, jossa haastatellaan yhtä Ouran perustajista, Petteri Lahtelaa. Jos sinua kiinnostaa Ouran tarina, alla linkki.

http://www.10xfinland.fi/petteri-lahtela/

Milla Havanka

Milla on innostuja, rohkaisija ja ongelmanratkaisija. Hänen yrityksensä Mekaselska on kannustanut kohti fiksuja ja iloisia koteja vuodesta 2011.

Kommentoi

Morjens

Tervetuloa selailemaan Mekaselskan blogia! Hahmottelen näissä parin kolmen minuutin lukupätkissä sitä, millainen koti voisi lähitulevaisuudessa olla: ehkä vähemmän neliöitä, mutta myös vähemmän omistettua tavaraa, teknologia paljossa apuna, asukkailla arki hanskassa.

Bloggauksia saa mieluusti jakaa ja kommentoida. Hyviä lukuhetkiä 🙂

Tykkää ja seuraa