Montako omistat? Laske, hämmästy, laita liikkeelle.

Score yourself
Kuva: Internet Archive Book Images

Kuningaskuluttaja heitti jokin aika sitten ilmoille vaatehaasteen, jossa piti laskea ja ilmoittaa kuinka monta vaatekappaletta omistaa. Samassa hengessä poimin esimerkinomaisesti muutamia muita tavaroita ja laskin, montako sellaista meillä on.

Pyyhkeet, lakanat.
16 kylpypyyhettä. Säilytetään kylppärin hyllyssä. Pärjäisimme hyvin vähemmällä – kolme käytössä, kolme pesussa, pari vierasvarana. Pari pyyhettä toimii itse asiassa nyt välillä kissanpetinä, ainakin karvoista päätellen.
21 vessojen pikkupyyhettä esim. käsipyyhkeiksi. Pärjäisimme vähemmällä, mutta ne mahtuvat nyt rullattuina ongelmitta pieneen hyllyynsä.

Käsipyyhkeiden säilytys wc:ssä

4 pussilakanasettiä meidän aikuisten käytössä, lisäksi pari kolme vierasvarana. Pärjäisimme kahdella setillä, toinen käytössä, toinen pesussa.

Keittiö.
19 juomalasia, joista samaa sarjaa on 9. Niitä on sen verran ettei tarvitse pestä vajaita koneellisia tiskiä. Käsitiskin varassa pärjäisimme hyvin vähillä syömäastioilla.
2 isoa kattilaa höyrytysosineen, kaksi pienempää kattilaa, kissankalankeittokattila, pieni voinsulatus- tai kastikekattila, jota en ole käyttänyt juurikaan.
Astiakaappiemme sisällöstä kirjoitin aiemmin näin

Sisustus.
Kaksi sohvaan kuuluvaa tyynyä ja neljä muuta sisustustyynyä, joista kolme ei juuri koskaan käytössä. Sängyllä neljä sisustustyynyä, joita voi käyttää tukena lukiessa.
7 erikokoista kukkamaljakkoa, mikä on ihan liikaa, koska meillä on hyvin vähän paikkoja, joissa voisi pitää leikkokukkia.
Sisustusblogien houkutuksista bloggasin joskus näin

Ruoka.
2 avaamatonta kahvipakettia.
2 ananaspalapurkkia.
Ruokakaapin huonosti hyödynnetyt: merisuola, kikherneet, hillosokeri.
Ruokahävikistä oli juttua täällä

Vaatteet:
23 tavallista sukkaparia + muutama urheilusukkapari ja muutama varreton sukkapari
Huivien tilanne on tässä

Konkreettinen laskeminen aiheuttaa kaksi asiaa. Tulee ensinnäkin kumma inspiraatio sekä laittaa laiskat tavarat liikkeelle – joko ahkerampaan käyttöön itselle tai lahjoittaa ne eteenpäin enemmän tarvitsevalle. Toiseksi tarve ostaa ihan varmuuden vuoksi uudet sukat vähenee huomattavasti, kun huomaa omistavansa jo ihan tarpeeksi.

Milla Havanka

Milla on innostuja, rohkaisija ja ongelmanratkaisija. Hänen yrityksensä Mekaselska on kannustanut kohti fiksuja ja iloisia koteja vuodesta 2011.

Kommentoi

Ollaan yhteydessä

Seuraa theblogjunglessa

Seuraa Bloglovinissa

Follow