Näin varmistat, ettei mikään etene

Kuva: John Haslam

Olen viime aikoina todella alkanut huolestua siitä, miten toimeliaita ja aikaansaavia ihmiset ovat. Kun tekee tarpeeksi ahkerasti kaikenlaista, pahimmassa tapauksessa saattaa aiheuttaa ympäristöönsä – tai itseensä! – suuria muutoksia. Autotalli raivataan autonsäilytyskuntoon, perustetaan yrityksiä ja kansanliikkeitä, entinen jenkkakahvainen raahustaja osallistuu häpeämättömästi puolimaratonille, olen jopa kuullut että koko vuoden laatikon pohjalla pyörineet irtovalokuvat on liimattu kansioon!

Tämä on sietämätöntä aktiivisuutta. Miettikää nyt vähän naapureitanne ja läheisiänne! Miltä heistä mahtaa tuntua, kun saatte aloittamanne tehtävän loppuun, eivätkä he enää voikaan suhtautua teihin säälinsekaisesti ja ylemmyydentuntoisesti? Se on kuulkaa kova paikka.

Teille, jotka haluatte varmistua siitä, ettei mikään etene: tässä on nyt muutamia ohjeita.

Kuinka vältät etenemisen

1. Älä suunnittele. Suunnittelemalla saat turhan tarkan käsityksen siitä, mitä olet tekemässä. On aina parempi sukeltaa suoraan epämääräiseen touhuiluun, joka katkeaa siihen, ettei sinulla ole sopivia työkaluja tai aika loppuu kesken.

2. Suunnittele tosi paljon. Tee niin mittavat suunnitelmat, että projektisi alkaa muistuttaa katedraalin rakennusurakkaa etkä koskaan uskalla siirtyä toteutusvaiheeseen. Aseta itsellesi ja erityisesti muille paljon ehtoja ja vaatimuksia, jotka eivät tule täyttymään.

3. Tee väsyneenä ja nälkäisenä. Sopivasti univelkaisena saat ajatuksesi ja päätöksentekokykysi hämärrettyä. Nälän kurniessa vatsassa kasvatat äksyilyn ja hermoilun määrää niin korkealle, että saat ehkä jotain jopa rikki.

4. Älä varaudu häiriöihin. Aina tulee keskeytyksiä. Puhelin soi, lapsen vaippa pitää vaihtaa, täytyy käydä kaupassa, täytyy käydä Facebookissa, projektipöytääsi tarvitaan ruokailuun. Älä mieti yhtään etukäteen, miten saat työskentelyrauhan ja estät keskeytykset tai lyhennät niiden kestoa.

5. Yritä tehdä kaikki kerralla. Ei se ole mies tai nainen eikä mikään jos ei kahdenkymmenen vuoden kasaumaa ja epäjärjestystä pysty järjestämään yhdessä illassa tai viikonlopussa. Tyhjennä kaikki talon kaapit vain siihen yhteen kasaan olohuoneen lattialle, kyllä se siitä, tai sitten ei.

Lue myös: En saa mitään aikaiseksi, plääh

Milla Havanka

Milla on innostuja, rohkaisija ja ongelmanratkaisija. Hänen yrityksensä Mekaselska on kannustanut kohti fiksuja ja iloisia koteja vuodesta 2011.

Kommentoi

Ollaan yhteydessä

Seuraa theblogjunglessa

Seuraa Bloglovinissa

Follow