Auton vapaapäivä

22.9. vietetään kansainvälistä Auton vapaapäivää (aiemmin Autoton päivä), englanniksi World Car Free Day. Sen kunniaksi kerron auton ja joukkoliikenteen käyttötavoista meidän perheessä ja miten ne ovat muotoutuneet sellaisiksi omalla kohdallani.

Koulumatkat: pyörällä ja bussilla (kun se tuli)

Kävin koulua Savonlinnassa. Yläaste oli ehkä vajaan puolen tunnin kävelymatkan päässä, mutta lukioon keskustaan oli jo pitempi matka. Lämpimänä vuodenaikana pyöräilin. Pyöräreittini kulki mm. Olavinlinnan ohi, joten maisemissa ei ollut valittamista. Talvisin oli pakko mennä bussilla, koska Savonlinnan talvi-ilmastoon 90-luvulla sisältyi lunta ja pakkasta. Paljon. Kaupungissa oli neljä bussilinjaa, joista ② kulki talomme läheltä. Bussi kulki kolme kertaa tunnissa. Jos myöhästyit bussista, myöhästyit koulusta. Kolmosella pääsin tallille kaupungin toiselle puolelle. Silloin ei ollut sähköisiä matkakortteja, vaan sarjaliput olivat pikku vihkosta irrotettavia rei’itettyjä papereita.

Jos myöhästyit bussista, myöhästyit koulusta.

Suuri autonkaipuu, tai kunhan edes vastatuuli lakkaisi

Ajoin ajokortin vasta 20-vuotiaana opiskeluaikana Turussa eikä minulla ollut autoa käytössä heti senkään jälkeen. Opiskeluasuntoni sijaitsi YO-kylässä ÅA:n kampuksen vieressä, joten pyöräilin kesät talvet. Turussa tuulee aina, ja talvisin ei ole lunta vaan jäätä. Keskisuureen kauppaan piti polkea supertuulisen Halistensillan yli. Yhtenä talvena vastatuuli oli niin totaalinen, että minun piti kääntyä takaisin. Vannoin pyhästi, etten enää KOSKAAN mene pyörällä MINNEKÄÄN, kunhan saan auton.

Kotikatuni Savonlinnassa

Auto sitten hankittiinkin jossain vaiheessa. Valittiin sellainen malli, että koiramme sopi takakonttiin. Omalla autolla on paljon helpompi viedä lemmikkejä kuin olla riippuvainen muiden kyydeistä tai busseista. Aina julkiseen liikenteeseen ei koiran kanssa pääsekään.

En enää koskaan mene pyörällä minnekään, kunhan saan auton!

Kimppakyytivaihe

Kun opiskelut loppuivat, sain työpaikan Salosta. Salon ja Turun välillä kulki silloin paljon työmatkaliikennettä, ja kimppakyytiporukka oli helppo löytää. Meitä oli neljä ja ajoimme vuoroviikoin. Taisi meillä olla yksi autotonkin jossain vaiheessa mukana. Järjestely toimi oikein hyvin. Välillä jaksettiin jutella, monesti kyyditettävät nuokkuivat puoliunessa perille asti.

Muutimme keskustan liepeiltä naapurikuntaan rintamamiestaloon pellon laitaan. Siltäkin seudulta onneksi löytyi muutama Saloon ajelija ja kimppakyydit saivat jatkua. Aloin odottaa junnua, pyöräilin kunnan keskustaan neuvolakäynneille.

Monesti kyyditettävät nuokkuivat puoliunessa perille asti.

Yhden auton loukku

Sitten vauva syntyi. Olin aina kotona, ainoa auto miehen työmatka-ajoneuvona. Jämähdin vähän sinne pellon laitaan. Ei tullut mieleen lähteä julkisilla Turun keskustaan, joten minulta on jäänyt väliin vaihe, jossa mennään lastenvaunujen kanssa linja-autolla. Oma auto oli oikeastaan se ainut keino päästä minnekään.

Jämähdin vähän sinne pellon laitaan.

Yhtäkkiä tuli muutto Tampereen keskustaan. Kulkupelinä vauvan ja myöhemmin taaperon kanssa rinkka ja omat jalat.

Ensimmäinen (ja ehkä viimeinen?) ikioma auto

Kelataan erinäiset elämänvaiheet yli, ja ollaan tilanteessa, jossa minun piti saada yksin kaksi kissaa, koira, vauva ja kaikkien tavarat käymään esimerkiksi vanhempieni luona parin tunnin matkan päässä. Ostin silloin ensimmäisen ikioman auton, keltaisen Nissan Noten. Rakastin sitä pientä suurta autoa. Kävin sillä myös töissä kymmenen kilometrin päässä. Lapsi oli päiväkodissa, ja hakeminen vain kävi helpommin sillä tavalla.

Rakastin ensimmäistä omaa autoani.

Isin auto. En ollut kuskina.

Asunnon sijainti: ehdottomasti bussireitin varrella

Sitten tuli taas uusi elämäntilanne: piti ostaa asunto. Kriteereinä oli luonnonläheisyyden lisäksi se, että paikan piti ehdottomasti olla bussilinjan varrella. Emme halunneet olla riippuvaisia omasta autosta. Junnu kun kävisi kuitenkin tulevaisuudessa keskustassa koulua, emmekä aikoneet kuskata häntä hamaan ikuisuuteen asti.

Haluan ehdottomasti asua bussilinjan varrella.

Millä nyt kuljemme

Asumme kymmenen kilometrin päässä ydinkeskustasta, jossa junnun koulu on. Koulumatkat ja muut keskustareissut meillä hoidetaan bussilla aina kun mahdollista, koska se on vain tosi kätevää. Joskus ilta-aikaan, vaikkapa elokuvissa käydessä, ollaan turvauduttu omaan autoon, koska busseja kulkee niin myöhään melko harvakseltaan. Mieheni kulkee bussilla myös töihin, vaikka se vie tunnin suuntaansa. Vaihtoehto – ohitustien sekopäisten kanssa-autoilijoiden seassa ajaminen – ei kiinnosta. Bussissa voi vaikkapa lukea tai nuokkua.

Isossa ruokakaupassa muutaman kilometrin päässä käymme omalla autolla pari kolme kertaa viikossa. Mielestäni ruokakauppareissut ovat hukkaan heitettyä aikaa, ja minulle sopisi erittäin hyvin ruoan kotiinkuljetus, jos sellainen järjestyisi haluamastani kaupasta. Käytän autoamme tarvittaessa myös asiakaskäynneillä. Muuten auto seisookin paljon autokatoksessa. Jonkinlainen yhteiskäyttöauto voisi olla passeli käyttöömme.

Junnu on nyt kaksitoista, ja on ihan mahdollista, ettei hän koskaan osta omaa autoa. (Toisaalta hän haaveilee pienestä mökistä keskellä metsää islanninhevosen ja bordercollien kanssa, mutta, no, katsotaan.)

Seuraan suurella mielenkiinnolla liikenteen palveluistumista. On hienoa, miten vaihtoehdot lisääntyvät jatkuvasti. Kun me ihmiset keskitymme asumaan lähemmäksi toisiamme, liikkumisen paikasta toiseen täytyy olla sujuvaa. Itse toivon kaupunkitilan ja asuinalueiden käyttämistä elämää, ei peltipurkkien säilytystä varten.

Milla Havanka

Milla on innostuja, rohkaisija ja ongelmanratkaisija. Hänen yrityksensä Mekaselska on kannustanut kohti fiksuja ja iloisia koteja vuodesta 2011.

Kommentoi

Morjens

Tervetuloa selailemaan Mekaselskan blogia! Näissä parin kolmen minuutin lukupätkissä järjestetään kotia, käytetään käteviä palveluita ja luovutaan ylimääräisestä, mutta myös nostetaan katse lillukanvarsista. En neuvo mihin lastenhuoneen pehmolelut laitetaan, vaan kysyn, miksi niitä ylipäänsä pitäisi hankkia niin paljon, ettei tiedä mihin ne laittaisi.

Bloggauksia saa mieluusti jakaa ja kommentoida. Hyviä lukuhetkiä 🙂

Tykkää ja seuraa