25 päätöstä

Tehdäkö näin, vai tehdäkö noin! Mihin nämä laittaisin, mitä näille tekisin! Vai tekisinkö mitään! Argh! Kysytään koiralta!

Nyt voit treenata päätöksentekotaitojasi viikottaisten haasteiden avulla. Tule mukaan eksklusiiviseen 25 päätöstä -ryhmään! Katsotaan, miten pitkälle selviät…

Katso video ja ilmoittaudu mukaan! Tähän ryhmään ei oteta montaa päätöksentekijää.

Journaali, pidä minua kädestä

Minun täytyy venyä vähän enempään kuin tavallisesti kuukauden verran. Jonkin verran normaalia enemmän tehtävää päivittäin ja enemmän vastuuta.

Vähän iski jännitys päälle, miten selviän. Halusin tuntea muutakin kuin kiirettä ja stressiä, halusin sen tunteen, että homma on hallussa.

Otin kaveriksi journaalin. Siis kirjoitusvihkon. Olen alkanut raapustaa siihen joka päivä muutaman sanan missä onnistun, miten menee, mikä askarruttaa, mitä pitäisi tehdä, mitä tuli tehtyä. Niin yrittäjyydessä kuin kotihommissakin.

Ensihavainto: tämähän on ihan älyttömän kivaa! En ole pitänyt päiväkirjaa kymmeneen vuoteen poislukien bloggaus, ja paperikaverin paluu on ollut riemukas.

Teiniangsteissa päiväkirjoihin tuli vuodatettua kaikenlaista, mitä en enää itsekään kehtaa lukea (saati näyttää jälkikasvulle). Tämän journaalin toteutan vähän rakentavammalla asenteella. En tee siitä varsinaista kalenterimaista bullet journalia, vaan annan ajatuksen virrata vapaasti.

  • Vihkoon voi kirjoittaa ja piirrellä vapaasti ja tsempata ja kehua itseään niin paljon kuin sielu sietää.
  • Käytän viivatonta paperia ja mustaa kynää, joka tekee kauniin jäljen. Yritän kirjoittaa erilaisilla kirjaimilla ja käsialoilla ja piirtelen pikku kuvia.
  • Päivä tuntuu selkeämmältä, kun ajatukset laittaa paperille. Lisäksi jää jälki siitä, mitä on tehnyt ja miten haasteista on selvinnyt.

Minulla on sellainen kutina, että tällaisesta vihkosta olisi hyötyä melkein kenelle vain, ja tiedän, että moni sellaista jo pitääkin.

Siihen voisi listata ne kuuluisat päivittäiset kolme asiaa joista on kiitollinen. Siihen voisi kirjata ajatuksia elämänmuutoksen keskellä, vaikkapa mitä muistoja ja mietteitä herää tavaraa vähentäessä. Omien ajatusten ja uskomusten pohtiminen on aina hyväksi, kun sen tekee itseään kannustaen.

Järjestäminenhän on pelkkää maalaisjärkeä

Juttelin joku aika sitten tapahtumassa erään nuoren naisen kanssa kodin järjestämisestä. Minulla oli siinä käsillä lista kymmenestä tavasta säästää aikaa, vaivaa ja rahaa järjestämällä koti. Hän selaili listaa ja tokaisi: ”Nämähän ovat kaikki ihan maalaisjärkeä.”

Sain juuri käsiini Ilana Aallon kirjan Paikka kaikelle. Aallon kirjan mielenkiintoista ja syvällistä antia on kulttuurihistoriallinen kerronta: tavaroiden ja asumisen historia ja kodin merkityksen kehittyminen, mitä erilaiset tavarat peilaavat. Tavarat eivät ole vain tavaroita, vaan on syynsä, miksi niitä kertyy ja miksi niistä on niin hankala päästä eroon.

Hauska esimerkki oli uusi yksinkertaisemmaksi mutta monikäyttöisemmäksi kehitetty astiasarja Kilta. Sen tarkoitus oli korvata kultareunaiset krumeluurikupit, mutta sen sijaan että krumeluurit olisi hävitetty uuden tieltä, ne tungettiin kaapin perälle harvoin käytettäviksi juhla-astioiksi, ja nyt käsissä olikin kaksi astiastoa.

Tavarat pistävät hanttiin.

Järjestäminen ja raivaaminen on todellakin teoriassa hyvin maalaisjärkistä ja simppeliä, mutta käytäntö on asia erikseen. Tavarat pistävät hanttiin. Aika on rajallista. Jaksaminen on rajallista. Vaatimukset ovat korkealla, varsinkin ne hiljaisesti itse itselleen asettamat.

Kodin järjestämiseen ja järjestyksessä pitämiseen ei yleensä riitä pelkkä maalaisjärki. Inspiroivista kirjoista voi olla apua, vertaistuesta voi olla apua. Jos haluat jonkun siihen viereesi kaveriksi järjestämään ja pohtimaan kanssasi yhdessä, siihenkin on onneksi mahdollisuus.

Lue myös: Olen avosydänkirurgi, luotsi ja verhojen avaaja

Täällähän on vaikka mitä!

Järjestelylle on paljon hyviä syitä, ja minulle se on myös stressinhallintaa. Jos jokin asia tai tilanne kismittää, niin pieni järjestelytuokio helpottaa kummasti. Jos saa jotain laitettua pois, vielä parempi.

Tässä yhtenä päivänä kismitys toi minut keittiön seinähyllyille. Muutettuamme tähän asuntoon vaihdoimme maustehyllyn tapaisen lokerikon kolmeen avohyllyyn. Ne ovat olleetkin niin mieluisia, että ovat vaivihkaa täyttyneet ylenpalttisesti.

Pyyhin pölyjä, löysin vanhoille tee- ja kahvipurkeilleni nerokkaamman paikan, siirtelin esineitä, asettelin tavarat ilmavammin hyllylle.

Mieheni vilkaisi ohimennen mitä puuhaan, jäi oikein katsomaan, ja sanoi: ”Ai, laitoit nuo kissat sinne ylös.” Minä ihmettelemään, että ovathan ne aina siellä olleet. Tarkemmin tutkittuaan mies bongasi hyllyltä useita tavaroita, joita ei ollut aiemmin huomannut. ”Täällähän on vaikka mitä!”

Tämä oli vain pientä pöyhintää pienellä alueella.

Mitä tavarapaljouteen kadonnutta voisit löytää, jos järjestäisit kokonaisen kaapin tai varastohuoneen? Ja toisaalta: mitkä kauniit esineesi haluaisit nostaa paremmin esille antamalla niille vähän väljemmän ympäristön?

Kylppärin kosmetiikkaähky

kasvojenhoito kosmetiikka purnukat

Hoitovoide, yövoide, emulsio, voidemainen pikakaunistaja, kasvovesi, vartalovoide, kuoriva puhdistustuote, voide raskausarpia vastaan, hoitoöljy, silmämeikinpoistoaine, saippua, vartaloöljy, naamio, kasvosaippua, silmänympärysvoide, seerumi, suojaava voide, sävyvoide, helpotusvoide, tehouute, silmänympärysnaamio.

Tässä muutamia ihonhoitotuotteita kosmetiikkakaupasta… vai kylppärisi kaapista?

Turhamaisuus, vähän matala itseluottamus tai kirkassilmäinen optimismi yhdistettynä huonoon muistiin ja impulssishoppailuun voi aiheuttaa kaapissa kosmetiikkaähkyä. Sinulla saattaa olla monia, jopa kymmeniä purnukoita, joista kaikista on vähän lipaistu tai pursotettu.

Kerro kerro kuvastin, miksi minulla on kaapissa kymmenen eri naamarasvaa.

Meinaan oli minullakin. Olen aina käynyt uuvutustaistelua ongelmanaamani kanssa ja kokeillut vaikka mitä tuotteita. Ostin paksua yövoidetta, huomasin hyvin äkkiä ettei se sovi minulle, ja purkki jäi käyttämättä. Heitin sen pois ja unohdin asian. Sitten taas jossain mainostettiin että on tärkeää käyttää yövoidetta ja ostin sellaisen, ja taas oli turha purkki hyllyssä. Tajusin tämän kierteen ehkä jossain kolmannen tai neljännen purkin kohdalla.

Jossain kohtaa päätin, että purkkirumba saa nyt riittää. Minulla on kasvojenhoitoon nyt kaksi tuotetta päivittäisessä käytössä ja kolmea muuta tuotetta käytän tarvittaessa. Seerumit ja kaunistajat saavat jäädä kauppaan ja hyllyni pysyy järjestyksessä.

(Pelkälle hanavesi-ruokasooda-linjalle en ole ihan vielä valmis lähtemään, mutta katsotaan sitä joskus myöhemmin…)


MITÄ VOIT TEHDÄ OMASSA KYLPPÄRISSÄSI:

Älä osta uusia kosmetiikkatuotteita.
Kuluta vanhat tuotteet loppuun.
Katso peiliin ja totea, että onpa huippu tyyppi!

P.S. Jos sinua kiinnostaa, mitä aineita käyttämäsi kosmetiikka sisältää, voit ladata Cosmethics-sovelluksen puhelimeesi.


 

Kiinnostava bongaus: Arjen tulevaisuus -podcast

Lentolaite

Huomasin tänään aivan sattumalta Twitteristä, että Yle Puheella on alkanut uusi huomispäivän arkielämästä kertova ohjelma Arjen tulevaisuus. ”Luvassa n. 20h asiaa asumisen muuttumisesta”, lupasi toimittaja Jarmo Laitaneva.

Yle Areenasta ohjelman sai tilattua kätevästi podcastina. Kuuntelin juuri ensimmäisen osan samalla kun reippailin Horhan metsässä ihanassa aurinkoisessa säässä.

Heti käytiin erittäin kiinnostava keskustelu asumisesta ja liikkumisesta. Tuleeko kaupungistumiselle vastaliike, auttaako digitalisaatio toimimaan ekologisemmin, onko älykoti vain teknofriikkien juttu… Huomispäivän asujien ja liikkujien eli nykypäivän lasten visioitakaan ei oltu unohdettu, he haaveilivat mm. älyseinistä, itsestään petautuvista sängyistä ja lentävistä taloista, Kickstarterkin tiedettiin, mistä ällistyin.

Suosittelen!

”Kiistelemmekö edelleen omistus- ja vuokra-asumisen eduista? Hoitavatko robotit siivouksen, kokkauksen ja muut kotityöt? Asummeko kaikkien palvelujen pilvenpiirtäjissä kuvun alla, vai maakuopassa periferiassa, omavaraisuutta vaalien? Yle Puheen Arjen tulevaisuus -ohjelma kertoo huomispäivän elämästä. Oman näkemyksensä kertovat tulevaisuuden tutkijat, suunnittelijat, rakentajat sekä myös asujat.”

Arjen tulevaisuus -ohjelma Yle Puheella maanantaisin klo 15-16 ja Yle Areenassa

3+1 tapaa ottaa käyttöön uusi tapa

3+1 tapaa omaksua uusi tapa

Toisella koirallamme todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. (Sitä on tosiaan koirillakin.) Hoitona siinä on loppuelämän kestävä lääkitys aamuin illoin mahdollisimman tarkasti. Pillerit maistuvat onneksi hyvältä eikä niitä tarvitse tunkea väkisin kurkkuun. Haasteena oli säännöllisen lääkkeenannon muistaminen. Lääkkeistä pitäisi tehdä uusi tapa.

Kokeilin ensin laittaa sähköiseen kalenteriin merkinnät, mutta toistuva ”tapaaminen” lääkkeen kanssa vain täytti kalenterin, eikä siihen voinut merkata mielenrauhaa, että homma oli suoritettu siltä kerralta. Siispä paremmat keinot käyttöön.

Kolme keinoa omaksua uusi tapa

  1. Aamulääke annetaan aamuruoan seassa. Uuden tavan ujuttaminen jonkin vanhan rutiinin kainaloon on ovelaa ja tehokasta.
  2. Iltalääke annetaan, kun puhelimesta kuuluu ”koiran lääkeaika”. Ohjelmoin puhelimeeni jokailtaisen hälytyksen, jonka kuullessani lääke annetaan heti.
  3. Annetut lääkkeet merkataan heti ruudukkoon. Meillä on eteisessä kuukauden paperiprintti sähköisestä kalenterista, johon on hyvä laittaa rastit. Lääkkeitä säilytetään lähistöllä ja lääkepaketissa lukee ”laita rasti kalenteriin”.

Laita puhelimeen hälytys

Lääke on jäänyt antamatta tai myöhästynyt vain pari kertaa: kerran annoin aamuruoan lääkkeen suhteen liian aikaisin ja unohdin sitten antaa lääkkeen oikeaan aikaan, ja toisen kerran en noudattanut heti puhelimen käskyä. Prosessi toimii, kun sitä noudattaa.

Ekstrana: maaginen sukkalaatikko

Vaikka avaan usein järjestysfilosofiaani sanoin ”en ole kiinnostunut sukantaittelusta”, tämä ekstrajuttu on nimenomaan sukantaittelua. Heh.

Aiemmin sukkani olivat pallona paritettuina varsistaan, kuten varmaankin kaikilla, jotka nyt ylipäänsä vaivautuvat parittamaan sukkansa.

Kerran pyykkiä taitellessani tuli sitten mieleen kokeilla, mikä fiilis tulisi siitä Kondon sukkientaittelusta. En pallottanutkaan sukkia vaan asettelin ne suht nätisti laatikkoon vierekkäin.

Ja näin ne ovat edelleen!

Kondosti taitellut sukat

Mistä narusta olen vetänyt, kun en ole oikonut? Tämän tavan ylläpitämisessä on kyse siitä, että jos heitän sukkalaatikkoon vanhanmallisen pallon, se rikkoo järjestyksen. Ympäristö tukee siis järjestystä. Taittelu ei ole sitäpaitsi yhtään hitaampaa kuin pallotus, ja lopputulos on kieltämättä ihan siisti.

Kotityöt hoituvat tehokkaasti selkein sävelin

Kotityöt. Siivous, pyykinpesu, tiskaus, kierrätys. Aina niitä pitäisi tehdä, aina ne tuntuvat laahaavan pari askelta (päivää, viikkoa…) tarvetta perässä.

Pari tavallista syytä lykätä tehtäviä (vitkutella, prokrastinoida) on selvittelyn vaivalloisuus ja onnistumisen epävarmuus. On tosi tahmaista tarttua asioihin, joiden sisältö on epäselvä.

Joskus tällaisen asian voi kokea haasteena oppia uutta ja saavuttaa jotain. Monesti tunne on kuitenkin lähempänä höyryävään kasaan kättensä työntämistä.

Minäpä kerron, miten olen itse löytänyt ilon edellä mainituista kotitöistä. Olen nimittäin poistanut niistä epäselvyyden ja miettimisen vaivan. Minulla on selvät sävelet miten toimitaan. Kotityö on miltei jalostunut taiteeksi!

Meillä on kotona tapana improvisoida pieniä lauluja eri asioista. Siinä hengessä kuulkaapa nämä kaksi kotityölaulua:

Tiskaussävelet.

Koira tekee esipesun taikka kaavit kompostiin
lautaselta ruuanjämät, ne eivät kuulu viemäriin.

Ensin laita syömäaseet pesuveteen matalaan,
saman veden päällä huuhtoin veden pintaa nostetaan.
Seuraavaksi veteen mahtuu juomalasi muutama,
huuhtovesi niidenkin nyt täyttää pesuallasta.
Lautasien vuorolla ne kiiltäviksi harjataan,
silo syömäpinta nautinnollista on puhdistaa.

Viimeiseksi aika kattilat on veteen upottaa,
ne kun kiiltävät, voit veden altaasta nyt vapauttaa.

Konepesulaulu:
Kone täytä päivän mittaan, anna käydä ohjelman,
tyhjennä se pian taikka aina heti aamulla.

Aloita aamusi tyhjällä tiskikoneella.

Pyykkisävelet.

Riisu aina pyykkikoriin, jos on pesun tarvetta,
usein riittää tuuletuskin, säästät siinä vaatetta.
Pyykkikorin koko pidä siksi melko pienenä,
ettei koko vaatekaappi koriin mahdu piilemään.

Täysi kori lajittele pesua odottelemaan,
kun saat kasaan koneellisen, laita ne puhdistumaan.
Rummussa tai narulla voit puhtaat pyykit kuivata,
mut homma vasta valmis on kun kaikki löytyy kaapista.

Taitellessa, silittäessä podcastia voi kuunnella,
sukat, housut, paidat omiin pinoihinsa asettaa.
Sopiva määrä vaatteita joko kaapissa tai pesussa,
liiat vaatteet keräytyvät kasaksi pyykkihuoneessa.


MIETI:

Toisitko arkeesi vähän mindfulnessia ja mietiskelyä tekemällä kotityön huolellisesti ja tavaroitasi kunnioittavasti? Olisiko kivaa musiikkia tai podcastia, jota voisit samalla kuunnella?


 

Julkisivun takana

Kun yhdistin kotisivut ja blogin uuden julkaisualustan päälle, valitsin intuitiolla sivujen yläkuvitukseksi kesällä ottamani kuvan kerrostalon seinästä. Pidän kuvan lämpimistä väreistä ja säännöllisistä ikkunariveistä. Kuvassa näkyvä kattokin on kaunis.

 

Jälkeenpäin päähäni pälkähti, että onhan siinä jotain symboliikkaakin. Järjestämistyö on usein siistin julkisivun taakse menemistä. Järjestäjä itse taas voi ajatella, että häneltä odotetaan täydellistä julkisivua. Itse olen tosin ottanut päinvastaisen kannan ja annan elämän näkyä.

Halusin uudistuksella selkeyttää sekä lukijoille että itsellenikin niitä neljää teemaa, jotka nousevat kerta toisensa jälkeen pintaan. Ne ovat
– kodin järjestys ja säilytys
– omistaminen  ja jakaminen
– asumisen teknologia
– lunki lifestyle

Ne näkyvät nyt blogissa kategorioina. Vanhat tagit ovat edelleen aihetunnisteina olemassa.

Tällaisella sapluunalla jatketaan juttuja! Kommentoikaa, kysykää, ehdottakaa aiheita, tai vain moikatkaa. On tosi mukavaa saada viestejä, ettei tunnu yksinpuhelulta. Kiitos kaikista tähän asti tulleista kommenteista.

Kirjoittaminen on ihanaa, mutta saa nähdä tarttuisinko myös videoiden tekoon… se on nykyaikaa mutta niin kovin korkean kynnyksen takana!

Kiipeäisinkö Mount Everestille vai laittaisinko vihdoin koulukuvat kansioon

Harvoin tehtävät kotityöt tai muut puuhat saattavat jäädä vähän retuperälle ja ne hoidetaan jotenkin puolivaloilla. Joidenkin hommien taustalla kummittelee myös piileviä ajatuksia, luuloja ja tunteita, minkä takia niitä lykätään.

Tulin ajatelleeksi tätä, kun muistin, että minun pitäisi hoitaa kuntoon sellainen pieni tehtävä kuin lapsen koulukuvien kansiointi. Jostain syystä olen laittanut parit viimeisimmät valokuvat vain kansion viereen odottamaan kiinnitystä, mutta sitä kiinnityspäivää ei ole koskaan koittanut. Päätin tarttua asiaan ja miettiä ja analysoida oikein tietoisesti, miksi tämä pikkujuttu ei ole vielä hoitunut.

”Kyllähän tuon kerkiää.”
Päällimmäisenä tunteena on se, että kyseessä on pikkujuttu. Valokuvien kansioon laittaminen ei ole ollut ajankohtaista tai tärkeää. Jos osallistuisin hienosti laitetulla valokuvakansiollani kansainväliseen skräppäyskisaan, olisin varmaan suhtautunut tehtävään toisella tavalla. Nyt mitään kiirettä ei ole ollut, kyllä ne otokset siinä kuvaamon kuoressakin odottelevat.

”Siihen menee koko ilta.”
Seuraavaksi tulee se klassinen tuntemus, että homma on liian iso. En muista, monenko vuoden koulukuvat kansiosta puuttuvat. Minulla on ennakkoluulo, että järjestäminen tulee viemään kauheasti aikaa.

”Millainen äiti oikein olen?!”
En voi myöskään välttyä huono äiti -itsesyytöksiltä. Millainen äiti ei laita koulukuvia heti nätisti kansioon? Kyseessä on hirveä lapsen laiminlyönti, josta hän varmaan traumatisoituu ja kärsii koko elämänsä.

Tartun sitten härkää sarvista ja otan kaapista kuvakansion ja ne irtokuvat.

Tadaa: laitettavana on kahdet viimeiset koulukuvat ja kaksi korttelifutiksen joukkuekuvaa. Siitä pääsenkin seuraaviin ajatuksiin.

”Miten näitä on näin paljon?”
Selaillessani kansiota tuskastun vähän. Olen kai tilannut vähän liikaa kuvia, niitä on liikaa samanlaisia. Junnun kaveripiirissä ei ole tavattu vaihtaa kuvia keskenään, vaikka vaihdettavaa kyllä olisi ollut. Kuvat eivät mahdu yhdelle sivulle. Herää ajatus, voiko osan vain heittää pois, vai tekisikö ylimäräisistä jotain kollaasia tai vastaavaa.

”Tästähän puuttuu osa”
Kuvia on vaikka peppunsa pyyhkisi, mutta silti kahdelta vuodelta puuttuu koko kuvasetti: yksi päiväkodista ja yksi kouluajalta. Junnulla on kaksi kotia, joten tulee ensiksi mieleen, onkohan joku kuori jäänyt matkalle, vai mitä on tapahtunut. Kokoelman epätäydellisyys ärsyttää.

”Ei nää pysy”
Olen näemmä laittanut ensimmäiset kuvat kiinni valokuvatarralla kansion pahvisivuille mutta vaihtanut sitten jostain syystä valokuvakulmiin. Huono päätös, isot ryhmäkuvat ponnahtelevat sivun taipuessa kiinnityskulmista irti. Yritän etsiä tarraa, mutta sitä ei enää ole. En halua luovuttaa kesken, kun olen päässyt näin pitkälle. Laitan kuvat teipillä kiinni, mutta tajuan, ettei teippi ole varmaankaan happovapaata. Täytyy hankkia kunnon valokuvatarraa ja tehdä kaikki uudestaan…

 

Tarinan opetukset:
Tehtävää edeltävä tuskailuvaihe on yleensä pitempi kuin suoritusvaihe.
Tehtävän saa varmemmin kerralla valmiiksi, jos on hankkinut valmiiksi kaikki tarvittavat välineet.
Koskaan ei ole aikaa tehdä kunnolla, mutta aina on aikaa tehdä uudestaan.
***
(Tarinalla on onnellinen loppu. Kirjakaupasta sai valokuvaliimaa ja teipit ovat nyt historiaa 💪)