Revin taannoin junnun tehtäväkirjoista kansia irti voidakseni laittaa sisäsivut paperinkeräykseen. Ajattelin nimittäin ensin, että lapsosen [kaikki] koulukirjat pitäisi säästää joko itselleni tai hänelle itselleen muistoksi, mutta järkiinnyin sitten.
Tästä mieleeni tuli pohtia asiaa vähän laajemminkin. Lapseni on minulla vain lainassa ja minun on hyväksyttävä ajatus väistämättömästä luopumisesta. Mutta mitkä esineet on tarkoitettu väliaikaisiksi ja mitkä pysyviksi ja säilyttämisen arvoisiksi?
Jotkin tavaroistamme ovat ehkä meillä vain käymässä, eikä niitä ole tarkoituskaan säästää. Japanin kielessä on sanonta mono no aware, “herkkyys asioiden edessä”, “asioiden oooh-maisuus”. Elämässä tapahtuvien tavallistenkin asioiden kauneutta lisää niiden katoavaisuus. En tiedä ovatko kaikki seuraavat esimerkkejä nyt ihan tästä, mutta ehkä joillekin tavaroille voisi antaa ooh-hetkensä ja sallia niiden sitten jatkaa matkaa.
Hetken riemu
Joulukortit ja matkoilta lähetetyt tervehdykset? Lähettäjä haluaa tuottaa meille sen iloisen ajatuksen, että meitä on muistettu. Mutta haluaako hän tehdä tervehdyksestään vuosien säilytysriesan? (Mitä vaihtoehtoja keksit kortille?)
Muoviset purkit, joissa myydään esim. italiansalaattia? Voihan ne kaikki pestä ja käyttää uudelleen, mutta näitä vanhempiensa purkkivarastoja on moni tuskissaan raivannut. Lähimmän pakkausmuovin keräyspisteesi löydät Rinki-ekopiste-sivulta. (Jospa kaupasta saisikin tuotteita omaan astiaan. Joitain pakkauksettomia kauppoja jo onkin, mutta ilmeisesti ei Suomessa.)
Lasten piirustukset ja askartelut? Niistä moni jo osaakin ottaa digikuvia.
Esitteet, mainokset, kuvastot? Suunnittelemme ja haaveilemme siitä sun tästä. Haaveilua on aina enemmän kuin toteutusta. Pitäisikö sekalaisiin haaveisiin liittyvällä materiaalilla olla parasta ennen -päivä? (Mutta kaverit, haaveilulla ei saa koskaan olla viimeistä käyttöpäivää!!!)
Meikit? Kosmetiikka vanhentuu, rasvat härskiintyvät. (Meidän kauneutemme ja komeutemme sitä vastoin vain lisääntyy, eikös vain.)
Aikakauslehdet? Lehtien vuosikerrat vievät kirjahyllyssä paljon tilaa, mutta tuleeko kaikkiin vanhoihin lehtiin enää palattua? Monien lehtien vanhoja numeroita voi lukea tilaajana verkkopalvelussa.
Ylioppilasruusu?
Kalenterit? Päiväkirjat? Nämä teinivuosien angstiämpärit on kirjoitettu siinä hetkessä selventämään niitä ajatuksia. Onko niitä enää tarkoitettukaan lukea vuosien ja vuosikymmenten päästä? (Päiväkirjaklubeilla vanhoja noloja päiväkirjoja luetaan julkisesti toisille, mutta voisihan yhdessä lukemista käyttää myös vertaistukena.)
Lomakuvat?
***
Oman kappaleensa saakoon lopuksi tyyny, tuo pehmoinen ystävä, jonka kanssa vietämme poski poskea vasten kolmasosan elämästämme.
“Meillä tai mulla on ainainen ongelma tämä mihin laitetaan vanhat tyynyt mitä tulee vuodessa ihan tuhottomasti aina. … Minä vaihdan meillä tyynyt monta kertaa vuodessa aina.” (kaksplus.fi keskustelu)
Littaantuminen on tietysti yksi juttu, mutta ainakaan bakteerien ja homeiden takia ei tyynyä tarvitse vaihtaa upouuteen jatkuvasti (säännöllinen pesu riittää). Prisma Studio tutkitutti kymmenen vuotta vanhan homeiselta tuoksuvan mökkityynyn, jota ei oltu pestykään pariin vuoteen. Tulos: ei siinä juuri mitään kasvanut.
***
Väliaikaisuus ei ole ihan yksinkertainen kysymys, koska siinä painivat keskenään säästäväisyys, säilytystila, muistot, kertakäyttökulttuuri ja monta muutakin näkökulmaa. Monista lyhyttä käyttöä varten valmistetuista asioista, kuten erilaisista pakkauksista, voi myös askarrella jotain uutta ja käyttökelpoista.
Vähän pitemmällä tähtäimellä voi myös kysyä, mitkä asiat ovat tarkoitettu oman elämän ajaksi ja itselle, mutta niitä ei ole tarkoitus säästää seuraaville sukupolville.
Mitä ajatuksia sinulle herää tästä?