Kun päiviä ei enää täyttänyt työ, tilalla ei oikein ollut muutakaan. “Siinä kävelin hautausmaan ja kaatopaikan väliä”, kertoi eräs entinen yrittäjä, silloinen kävelysauvojen kuluttaja.
Tämä yritysten myyntiä käsittelevässä infotilaisuudessa lausuttu sanapari tuli uudelleen mieleeni, kun lueskelin ihmisten ajatuksia kuolinsiivouksesta.
Pipsa Palttala kirjoittaa Hesarin kolumnissa:
“Kaapeista vyöryi tavaraa: lahjaksi saatuja vitsikkäitä shottilaseja, rumia palkintopokaaleja urheiluvuosilta, kalentereita, aforismikirjoja, lapsuuden keräilykokoelma jugurttipurkkien kansia ja 1990-luvun kenkiä, jotka ovat taas muodissa. Luulin omistavani hallitusti tavaraa, mutta olinkin vain unohtanut valtaosan vanhaan kotiini.”
Kuolinsiivous — dödsstädning — on ruotsalaisen Margareta Magnussonin kirjassaan Mitä jälkeen jää käyttämä termi. Hän tarkoittaa sillä tarpeettomien tavaroiden raivausta, joka yleensä tehdään jonkun kuoltua. Magnusson kuitenkin kirjoittaa, ettei sillä ole välttämättä mitään tekemistä ikääntymisen tai kuoleman kanssa. Jos lipaston laatikot eivät mene kiinni, asialle kannattaa tehdä jotain.
Magnussonin kirja on rauhallista pohdiskelua siitä, mitä erilaisille tavaroille voi ja kannattaa tehdä. “Läheiset perivät mielellään tavaroitasi — mutta eivät sentään kaikkia tavaroitasi”, hän kirjoittaa.
Kirjoitin pari vuotta ennen Magnussonin kirjaa samasta aiheesta lyhyen blogikirjoituksen Anopin kosto eli Miten paljon tavaraa ajattelit jättää jälkeesi? Löysin silloin keskusteluista näkökulmia, joissa vanhus ylisiivosi niin tehokkaasti, ettei jälkipolville jäänyt mitään ihmeteltävää, tai toisaalta vanhusten tavaramäärä oli aivan ylitsepursuava ja jälkipolvet olivat jo etukäteen kylmänhiki niskassa.
Mummin pestyjen viilipurkkien siivoaminen ja joulukorttilaatikoiden tutkiminen voi olla terapeuttista ja puhdistavaa ja elämän monikerroksisuuden paljastavaa.
Olen kuitenkin käynyt monessa kodissa, jossa tavaramäärä vaikeuttaa elämistä, ja monikerroksisuus onkin romanttisen mielikuvan sijaan sitä, että tavaroita on kerros toisensa päällä. Toivoisin, ettei kenenkään tarvitse viettää ainakaan niitä viimeisiä ja ehkä jo raihnaisia vuosiaan tällaisissa olosuhteissa.
Edessä saattaa olla jossain vaiheessa muutto esimerkiksi lähemmäksi lapsenlapsia tai omakotitalosta helpommin hoidettavaan kerrostaloasuntoon. Asioita kannattaa ennakoida siinä vaiheessa kun niille vielä jaksaa ja voi tehdä jotain. Se ei ole surullista vaan viisasta.
Uskon, että eletystä elämästä muistuttavat monet muutkin tavarat kuin ne pestyt viilipurkit, ja paljon paremminkin.
Siivotkaa, raivatkaa ja järjestelkää perheen kesken yhdessä. Kuunnelkaa ja ottakaa muistiin tarinoita valokuvien ja muiden esineiden takaa.
Jos ette voi itse auttaa paikan päällä ikääntynyttä sukulaistanne, muistakaa että kotitalousvähennystä voi saada myös vanhempien tai isovanhempien luona tehtyyn siivoustyöhön. Ammattijärjestäjä auttaa luottamuksellisesti ja arvostavasti.
Verottajan ohjeet kotitalousvähennyksestä (vuosi 2020)
Lue myös: vanheneminen.fi – Varaudu vanhuuteen