Siitä on aika monta vuotta kun viimeksi olen lähtenyt shoppailemaan vaatteita. Olen pärjännyt pitkään hienosti vaatekaappini antimilla pois lukien pari ruokakauppareissun ohessa tarpeeseen hankittua vaatekappaletta. Tänään ystävien kanssa lounastamisen jälkeen talsin oikein kauppakeskukseen ostaakseni muutaman uuden siistin vaatteen.
Ajatus inhotti jo valmiiksi. Mitä enemmän vaateteollisuudesta saa selville, sen vastenmielisemmältä kaikki rekeissä roikkuvat rievut vaikuttavat. Muutaman euron kertakäyttömuotia, jota valmistetaan epämukavissa olosuhteissa. Puuvillavaate kuluttaa valtavasti juomavettä, josta on muutenkin pula. Tekstiilikierrätys on lapsenkengissä. Mitä useammassa ketjuliikkeessä kävin, sitä enemmän tunsin ahdistusta ja väsymystä.
(Pienenä lohtuna huomasin, että joka liikkeessä oli käytettyjen vaatteiden palautuslaatikko, ja monissa vaatteissa oli käytetty BCI-sertifioitua puuvillaa (Better Cotton Initiative) ja tencel-kuitua, joka on esimerkiksi eukalyptuksesta tehtyä selluloosamuuntokuitua.)
Lue lisää kuiduista: Which fabrics are most sustainable? (treehugger.com)
Pakenin kauppakeskuksesta ulos helteeseen. Pitäisikö minun luovuttaa? Ehkä kuitenkin vielä nykyiset vaatteeni riittävät.
Pikkukauppa pelastaa
Katseeni osui kadun toisella puolella olevaan käsitöitä myyvän kaupan ikkunaan. Sisälle päästyäni ilahduin: edustettuina oli useita suomalaisia suunnittelijoita ja valmistajia. Myssyjä, villasukkia, laukkuja – ja paitoja!
Vaikka valikoima oli hyvin paljon rajallisempi kuin vastapäisessä ostosinfernossa, löysin kuitenkin jotain juuri sopivaa, laadukkaan tuntuista, luomupuuvillaista ja suomalaista/eurooppalaista. Uuden monikäyttöisen ja varmasti pitkäikäisen tunikani valmistaja on PAPU. Tästä ostoksesta voin olla iloinen!
Milla Havanka
