Oli lämmin alkukesän ilta ja odotin junnun kanssa pysäkillä bussia. Olimme tulossa vietnamilaisen perheystävän valmistujaisjuhlista. Ystäväporukka jäi vielä juhlapaikkaan laulamaan ja soittamaan, kun meidän piti valitettavasti jo lähteä.
Minua vähän laulatti vielä pysäkilläkin, ja laitoin puhelimesta meille soimaan tämän kevään euroviisulempparimme, Italian kappaleen Occidentali’s Karma.
Olen jo sen ikäinen, että kehtaan paljon enemmän kuin teininä. Jammailu biisin tahdissa julkisesti bussipysäkillä oli siis ihan normaalia, mutta aloin miettiä erästä toista asiaa.
Nykyään elämme maailmassa, jossa ärsykkeet, muodit ja suosiossa olevat asiat vaihtuvat tuhkatiheään. Aamulla tuoreena lukemamme uutinen on illalla jo täysin homeessa. Löysin Talouselämä-lehden artikkelista sille nimenkin: ilmiötalous.
Viime kesän hittipeli oli Pokémon Go. Nyt teinit pyörittelevät jo silmiään, että pelaako joku muka vielä niin ikivanhaa peliä. On noloa käyttää ja tykätä jostain vanhasta.
Edellämainitussa artikkelissa sanotaan, että ilmiöiden elinkaari jää koko ajan lyhyemmäksi samalla kun uusia ilmiöitä syntyy ennen näkemättömän nopeasti. Itseäni vähän mietityttää tämä: “Uutuuteen liittyvä uteliaisuus myös hiipuu nopeasti – paljon ennen kuin ilmiöstä tai trendistä on syntynyt varteenotettavaa liiketoimintaa.”
Olen kyllä huomannut, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika tuntuu menevän – vuosikymmen hujahtaa silmänräpäyksessä – mutta tämä on mennyt jotenkin kyllä jo naurettavaksi. Kaikki muuttuu vanhaksi aivan liian nopeasti. Voit joko syventyä johonkin ja jäädä syrjään lukemattomista uusista jännittävistä asioista tai sitten hyppiä ilmiöstä toiseen koskettaen niitä vain ohimennen.
En ole ihan varma, tekeekö tämä vauhti meille – ihmisille, yhteiskunnalle, maapallolle – hyvää.
Tällä hetkellä kaikilla lapsilla täytyy olla fidget spinner. Olen iloinen, jos ne parantavat joidenkin “keskittymistä ja motorisia taitoja”, mutta pelkään pahoin, että useimpien hyrrälelut ovat kohta noloina kaappien perukoilla tai roskiksessa. Eivät taida markettien sormihyrrät olla tehty kierrätysmateriaaleista eikä ole selvää, miten ne kuuluu kierrättää – erinomainen esimerkki kertakäyttötaloudesta, josta pitäisi pyrkiä kaikin voimin pois.
En vastusta villityksiä sinänsä, vaikka en itse juuri olekaan villiintyvää sorttia. Vastustan vain villityksiä, jotka vaativat toteutukseensa taas uutta kertakäyttöroinaa. Kannatan esimerkiksi sellaisia villityksiä, joihin liittyy söpöjä eläimiä. Kuten koirakyykky.
Milla Havanka
