Jätelavan ekologinen käyttö ja täyttö

Polkupyörä, kuva: Pirkanmaan Jätehuolto

(Polkupyörän kuva: Pirkanmaan Jätehuolto)

Taloyhtiön talkoisiin tilataan meillä kaksi kertaa vuodessa jätelava, ja näin tehdään monessa muussakin yhtiössä. Lavalle asukkaat voivat helposti viedä pihan eloperäistä perkausjätettä ja ylimääräistä roinaa autotalleistaan ja kellarikomeroistaan.

Jätelavoilla näkyy monesti iloisesti sekaisin kaikkea risuista huonekaluihin ja joskus jopa vanhoihin telkkareihin. Kaikki lavalle kipattu ei kuitenkaan sinne kuulu.

Osa lavan sekamelskasta varmaan on laiskuutta, mutta monet eivät tiedä, mitä lavalle jäteasemalla tapahtuu – jotkut kuulemma kuvittelevat, että jopa kotien sekajätepussitkin joku siellä lajittelee heidän puolestaan.

Jotta voisi toimia ekologisemmin, täytyy ainakin saada oikeaa tietoa. Pirkanmaan Jätehuollon asiakasvastaava Mira Lod kertoi, mitä jätelavan kanssa täytyy ottaa huomioon.

Miten lavan sisältö käytännössä lajitellaan ja mihin jakeisiin? Mitä tapahtuu lajitelluille jätteille?

“Asiakas tekee lajittelun itse. Lavan tavara menee jätteen laadun mukaan sijoitukseen. Esimerkiksi sekajäte menee esikäsittelyasemalle, jossa jäte murskataan ja viedään sieltä hyötyvoimalaitokseen hyödynnettäväksi energiana.

Murskattua jätettä kuormataan. Kuvaaja: Janne Viinanen
Murskattua jätettä kuormataan. Kuvaaja: Janne Viinanen

Risut haketetaan biojätteen joukkoon ja kompostoidaan, kompostointiprosessin jälkeen saadaan multaa. Erilliskerätyt pahvit viedään yhteistyökumppanille mistä ne toimitetaan teollisuuden raaka-aineeksi. Pahvista ja kartongista valmistetaan mm. hylsykartonkia.”

Asiakas tekee lajittelun itse.

“Lavalle voi laittaa muita jätteitä poislukien vaaralliset jätteet, sähkö- ja elektroniikkalaitteet ja renkaat. Asiakkaan kanssa voidaan sopia erikseen myös niin, että hän laittaa sähkölaitteen lavalle, mutta se tulee sijoittaa niin, että se saadaan otettua ensimmäisenä lavalta pois.”

Millainen jätelava on edullisin asukkaille, ja miten hintaa saa lajittelemalla alas?

“Mikäli asiakas laittaa lavalle eri jätelaatuja, hinnoittelu on kalleimman jätelaadun mukaan. Hintaa saa siis pienemmäksi mitä enemmän lajittelee. Puujätteellä on paljon pienempi vastaanottohinta kuin sekajätteellä.”

Jätelavan hintaa saa pienemmäksi mitä enemmän lajittelee.

“Lavakokomme ovat 24 m³, 12 m³ ja 10 m³. Vuokraamme myös lavoja, jotka on jaettu kahteen 12 m³ osaan. Näihin asiakas pystyy lajittelemaan kahta eri jätelaatua. Lajittelulavassa jätelaadut punnitaan ja hinnoitellaan erikseen, muissa lavoissa jäte punnitaan ja hinnoitellaan painon ja jätelaadun mukaan.”

Entä jos lavalla onkin jotain vielä ehjää ja uudelleenkäytettävää?

“Uudelleen käytettävä tai hyväkuntoinen tavara tulisi viedä vaikka kierrätyskeskukseen tai Pelastusarmeijalle. Me vastaanotamme tavaran jätteenä ja hyödynnämme sen materiaalina mahdollisuuksien mukaan.”

Uudelleen käytettävä tai hyväkuntoinen tavara tulisi viedä vaikka kierrätyskeskukseen.

***

Lavalle ei siis todellakaan kannata heittää sekaisin kaikenlaista romua ja jätettä. Hyvä lajittelu on rahanarvoinen vinkki!

En muuten usko että meidänkään yhtiössä tiedetään mahdollisuudesta tilata jaettu lava. Täytyy viedä sanaa eteenpäin…

Lue myös: Roskapussista energiaa! Ensimmäisenä vieraana Tarastenjärven hyötyvoimalaitoksella