Olen ollut tänä vuonna materiaalisella paastolla. Puhutaan aina siitä miten on eri asia jättääkö ostamatta siksi että haluaa valita toisin vai siksi että ei ole varaa ostaa. Olen elänyt tänä vuonna varsin tiukalla budjetilla, joten periaatteessa kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Koska suhtautumiseni kuluttamiseen ja ostamiseen on viime vuosina muuttunut vahvasti, luen itseni kuitenkin mieluummin ensimmäiseen ryhmään.
Tämä vuosi on ollut kuin jonkinlainen psykologinen koe. Miltä paastoaminen tuntuu? En ole ollut hirmuisen kova shoppailemaan ennenkään, mutta olen kyllä oman osani alennusmyyntikasseista kotiin kantanut. Löytölaarit ovat houkuttaneet. Haluaisinko nyt ostella enemmän, kun se on kielletty?
VÄHENNYS, MUTTEI MENETYS
Jatkuva kuluttamisen uuden ostamisen paine on niin jokapäiväinen ja itsestään selvä asia, että sen ulkopuolella oleminen tuntuu aluksi omituiselta. Olen kävellyt ostoskeskuksissa ja katsellut ostoskassit käsivarsillaan kulkevia ihmisiä. Tekisivätkö taas yhdet uudet kengät minut onnellisemmaksi? Vähän ajan päästä vallitseva elämänmeno alkaa tuntua omituisemmalta. Totean ostoskeskuksen penkillä istuessani olevani onnellisempi, kun minun ei tarvitse miettiä mihin kaikki kenkäni saan mahtumaan ja millä maksan luottokorttilaskuni.
En ole ostanut tänä vuonna uusia vaatteita – ja olen jopa luopunut useista jo omistamistani – koska minulla on jo tarpeeksi ihan hyviä vaatteita. En ole ostanut sisustustavaroita, koska meillä on jo ne astiat ja huonekalut joita tarvitsemme ja käytämme. En ole ostanut meikkejä, koska huomaan niiden helposti jäävän vain meikkipussin pohjalle. En ole ostanut kirjoja – olen lainannut niitä kirjastosta.
Tänään kävin kirpparilla ja näin siellä kivan tyyliini sopivan puseron, joka ei maksanut juuri mitään. Kävin kovaa painia itseni kanssa ostaisinko sen vai en. Pideltyäni sitä käsissäni kahteenkin otteeseen päätin jättää sen tankoon roikkumaan. Kivoja puseroita tulee vielä myöhemminkin vastaan.
Shoppailu ei ole kuulunut omiin lohdutuskeinovalikoimiin aikaisemminkaan, joten sen tilalle ei ole tarvinnut keksiä mitään epämaterialistisempaa. En ole mitenkään immuuni ostosten tuottamalle ilolle, mutta tiedän, että se on yhtä katoavaista kuin Domino-keksi kielellä. Ostokset jäävät kaappiin ja Domino-keksi vyötärölle. Jälkimmäiset ovat oma paheeni. Kumpaakin parempi olisi vaikka kunnon aggressiivinen raivolenkki räntäsateessa.
Ainoa väliin jäänyt juttu, mitä ensin vähän harmittelin, olivat – jotenkin absurdisti – kesäkukat. Olen aina ostanut kesäksi kukkia istutuksiin. Nyt kesäkukkapenkki ja ruukut jäivät tyhjilleen. Mutta kas: pihassamme kukkii vaikka mitä monivuotisia perennoja, joiden loistosta voi nauttia aivan yhtä hyvin ja paremminkin kuin yksivuotisista kesäkukista. Jos minulla ei olisi tätä vaivalla aikoinaan perustettua ja tyhjyyttään möllöttävää kesäkukkapenkkiä, tuskin olisin asiaan hirveästi edes kiinnittänyt huomiota.
EI KALLISTA, MUTTA ARVOKASTA
Rahalla saa ja hevosella pääsee, ja kaiken voi ostaa valmiina. Mutta kun rahaa ei ole käytettävissä paljoa, täytyy ottaa käyttöön muut konstit. Usein tarvitaan luovuutta, kätevyyttä, kekseliäisyyttä ja sinnikkyyttä, joita ei edes rahalla saa.
Lapsellani oli kesällä syntymäpäivä. Vaikka hänen toivomansa nopeampi läppäri olisi ollut helposti ja nopeasti hankittu lahja, se oli nyt poissuljettu ajatus. Sen sijaan lahjaksi syntyi jotain, mitä kuka tahansa paksulompakkoinen ei olisikaan voinut tuottaa: ikioma itse tehty tietokonepeli. Käytimme mieheni kanssa monen monituisia tunteja suunnitellen ja toteuttaen pienen seikkailupelin lasta varten Minecraft-pelin pohjalta.
Rahallisen vakavaraisuuden ja säännöllisen toimistotyöajan sijasta olen saanut mahdollisuuden osallistua todella mielenkiintoisiin seminaareihin (jotka ovat olleet täysin ilmaisia) ja tutustua ihmisiin, joiden kanssa tulevaisuus tuo tullessaan vaikka mitä kiehtovaa ja hyödyllistä.
MITÄ JATKOSSA?
Mitä teen sitten, kun minulla on rahaa yli välttämättömän tarpeen? Syöksynkö heti kauppaan tyydyttämään tavarapaaston aikana virinneet ostohaluni? Onko minulla sellaisia? Olen tutkiskellut itseäni ja tullut siihen tulokseen, että eipä juuri ole. Mainokset eivät vaikuta minuun. Katsoin tässä joku päivä postilaatikkoon saapuneita syksyn muotikuvastoja ja löysin sieltä paljon mukavan näköisiä vaatteita. Ne saavat kuitenkin jäädä kauppaan. Olen ehdollistanut itseni katsomaan kivaa esinettä ja sanomaan sen jälkeen: minulla on jo todella paljon kaikkea ja minun on ihan hyvä olla ilman tuotakin tavaraa.
Minimalismia itsessäni en kuitenkaan tunnista. Tavoitteeni ei ole vähentää omistamiani tavaroita aivan minimiin. Ostan varmasti jatkossa yhtä jos toista, mutta harkitsen ostoksiani hyvin. Minulla on ollut aikaa käydä läpi ja miettiä mitä jo omistan, onko se hyvää, miksi olen sen hankkinut, miksi se on jäänyt ehkä käyttämättä.
Laadutonta roinaa, tarpeettomia kaupanpäällisiä ja impulssiostamista minulle on turha tarjota. Sen sijaan tulen käyttämään rahani vaikkapa kampaajaan, keikkoihin ja konsertteihin, elokuviin ja teatteriin, ravintoloihin, jalkahoitoon, sähköasentajaan, vanhan tuolin kunnostukseen. Ostan varmasti vaatteitakin, mutta en halua hankkia hikipajoilla tuotettuja huonolaatuisia riepuja.
MITEN SINULLE KÄVISI?
Hyvähän minun on ammattijärjestäjänä olla ostamatta mitään, kun minut on marinoitu tavaratuskassa. Mutta entäs sinä? Oletko koskaan miettinyt, miltä sinusta tuntuisi olla ostamatta mitään ylimääräistä vaikkapa puolen vuoden ajan? Olisit menemättä alennusmyynteihin, tilaamatta nettikaupoista mitään, tuomatta matkalta matkamuistoja tai halpoja nahkalaukkuja. Lehdet jäisivät lehtihyllyyn ja kirppareilla kävisit korkeintaan katselemassa. Ostaisit sen, mitä ilman et selviä, mutta et muuta.
Mikä olisi vaikeinta vastustaa?
Mitä jäisit kaipaamaan?
Mitä oppisit itsestäsi?
Huomaisitko tehneesi paljon ostoksia hetken mielijohteesta? Voisitko lykätä jonkin tavaran ostamista puoleksi vuodeksi?
Pidätkö enemmän hankkimistasi tavaroista vai ostamisen tunteesta?
Milla Havanka
