Yhdysvaltalainen tietokirjailija ja tulevaisuudentutkija Alvin Toffler julkaisi v. 1970 kirjan Future Shock (suomeksi Hätkähdyttävä tulevaisuus). Siinä kuvataan yhä nopeammin muuttuvaa yhteiskuntaa, joka ei enää pohjaa vakaaseen teolliseen aikaan vaan vaatii uudenlaisia ratkaisuja ja ajattelutapoja.
Jo 50 vuotta sitten ihmiset tippuivat muutoksen kärryiltä
Kirja on kirjoitettu melkein 50 vuotta sitten, mutta jo silloin joillekin ihmisille muutoksen vauhti oli liian kova, he tunsivat tippuvansa kärryiltä.
Toffler kutsuu tätä vierauden tunnetta tulevaisuusshokiksi, vähän kuin aivan erilaiseen kulttuuriin joutuva voi aluksi kokea kulttuurishokkia. Emme kuitenkaan pääse tulevaisuudesta takaisin tuttuun kotiin, vaan kaikki muuttuu aina vain hurjempaa vauhtia.
Kertakäyttökulttuurin esiinmarssi
Kirjan toisessa osassa Toffler kuvaa uuden ajan erästä tärkeää piirrettä, väliaikaisuutta (engl. transience).
Yksi tästä väliaikaisuudesta tai lyhytaikaisuudesta kertova merkki on kertakäyttökulttuurin esiinmarssi. Näin puoli vuosisataa myöhemmin on tietysti mielenkiintoista lukea, miten kaikki alkoi ja mitä kertakäyttöisistä tavaroista silloin ajateltiin.
Toffler kirjoittaa (käännös allekirjoittaneen): “Kun yhteiskunnan yleinen muutosnopeus kiihtyy, on siirryttävä pysyväisyystaloudesta lyhytaikaistalouteen.” Hän perusteli tätä kolmella asialla:
- valmistamisen kustannukset alentuvat enemmän kuin korjaamisen kustannukset
- uudet versiot tuotteesta voidaan tehdä paremmiksi kuin vanhat
- epävarmuus tulevaisuudesta ei tee järkeväksi sitoutua muuttumattomiin asioihin
Halvempaa ostaa uusi kuin viedä pesulaan
1960-luvun loppupuolella USA:ssa innostuttiin paperisista vaatteista. Kirjan kirjoittamisen aikaan ne olivat suosittuja ja nähtiin kätevinä. Toffler siteeraa nimetöntä muotiasiantuntijaa: “Pikkutytöt voivat pian valuttaa jätskiä, piirtää kuvia ja leikellä reikiä vaatteisiinsa, ja heidän äitinsä katselevat hyväntahtoisesti vieressä.” Aikuisillekin oli halpoja väritysvaatteita, joita myytiin pensselien kanssa.
“1,29 dollarin [nykyrahassa ehkä vajaat kymmenen dollaria] hinnalla kuluttajalle on melkein halvempaa ostaa ja heittää pois uusi kuin viedä tavallinen mekko pesulaan. Pian se onkin”, näkee Toffler.
Paperivaatteet olivat ohimenevä villitys (toisin kuin kankaisten nenäliinojen korvaaminen paperisilla). Kankaiset pari pesua hyvänä kestävät halpavaatteet ovat kuitenkin todellakin syrjäyttäneet hintavien vaatteiden pesettämisen pesulassa.
Kertakäytön vastustus mureni
Kertakäyttöä myös aluksi vastustettiin, mutta ei samoista syistä kuin me nyt. Toffler kirjoittaa:
“Ajatus siitä, että tuotteita käytetään kerran tai lyhyen aikaa ennen niiden vaihtamista uuteen, on vastoin niiden yhteiskuntien tai yksilöiden tottumusta, jotka ovat olleet todella köyhiä.”
Uriel Rone, ranskalaisen mainostoimiston markkinatutkija, kertoi Tofflerille, kuinka ranskalaisille perheenäideille yritettiin markkinoida kertakäyttöverhoja, mutta se ei onnistunut. He halusivat käyttää tavaroita pitkään, vaikka ne olivat vanhoja.
Kertakäyttöisten tavaroiden vastustus oli kuitenkin Tofflerin kertoman mukaan murenemassa kaikkialla maailmassa. Kirjaan on otettu kirjailija Edward Mazen kuvaus siitä, miten amerikkalaiset ihastelivat Ruotsin siisteyttä 1950-luvulla, mutta 60-luvulla tienpientareet olivat sielläkin jo täynnä pois heitettyjä juomapulloja.
Vuokraamisen vallankumous ja kevyet kantamukset
Toffler kuvailee myös vuokraamisen vallankumousta. Kirjan kirjoittamisen aikaan autojen vuokraaminen on ollut jo yleistä, mutta samaan aikaan yleistyivät kaupat, joista ei voinut ostaa mitään, mutta kaiken voi vuokrata. Toffler kiinnittää lukijan huomion erityisesti huoneistojen koko kalustuksen ja varustuksen vuokraamiseen verhoista lähtien. Työn perässä muuttavien ei tarvitse huolehtia niiden mukaan pakkaamisesta.
Toffler lainaa psykologi William Jamesia: “Omistamiseen perustuvat elämät ovat vähemmän vapaita kuin joko tekemiseen tai olemiseen perustuvat elämät.” Vuokraamisen lisääntyminen on askel poispäin omistamisesta kohti tekemistä tai olemista. Tofflerin mukaan tulevaisuuden ihmiset elävät nopeiden muutosten keskellä epävarmuudessa, kuin esteitä väistelevät juoksijat, ja kevyet kantamukset auttavat selviämisessä.
Mitäs me tulevaisuuden ihmiset
Me olemme nyt näitä Tofflerin kuvaamia tulevaisuuden ihmisiä. Jos emme aina oikein pysy kehityksen vauhdissa, ei ihme, vauhti on vain kiihtynyt Tofflerinkin ajoista.
En tiedä pyrkivätkö nuoremmat ihmiset nykyään kevyempiin kantamuksiin kuin vanhempansa. Ainakin moni vanhempiensa koteja raivaamaan joutunut on päättänyt itse vähentää maallista taakkaansa ajoissa. Kirjahyllyjä ja pianoja ei kodeissa enää ole samalla tavalla kuin ennen, ja minimalismi on muodissa.
Kaiken vuokraaminen ei kuitenkaan ole tullut yleiseksi tavaksi. Haluamme omistaa joitakin asioita. Ehkä sekin tuo vastapainoa ja jatkuvuutta elämän arvaamattomuudelle ja epävarmuudelle.
Kertakäyttökulttuurista pyristelemme nyt eroon. Me tulevaisuuden ihmiset olemme saaneet kokea, millaisia ongelmia se on tuonut muassaan.
Milla Havanka
