Mappihylly pullisteli kansioita. Niistä monessa oli opiskelumuistiinpanoja 90-luvulta. Asiat oli kirjoitettu siististi käsin ruutupapereille. Muistiinpanojen parissa oli vietetty hikinen tunti jos toinenkin. Mapit tuntuivat tärkeiltä. Niihin tiivistyi iso osa nuoruudesta. Miten niitä voisi heittää pois?
Otin yhden kansion kerrallaan, poistin sieltä nipun paperia ja laitoin paperinkeräykseen, seuraava nippu, ja sitä seuraava. Sydäntä kouraisi. Heippa paperit. Melkein itkin.
Seuraavana päivänä en enää ajatellut koko asiaa.
Tämä asia järjestelyssä jaksaa aina ihmetyttää. Miten voi olla niin, että joitain tavaroita, kuten lehtiä, vanhoja muistiinpanoja, kuvastoja, ei millään raskisi heittää pois, kun ne tuntuvat niin tärkeiltä, ja tehtyään raivauksen niitä ei kuitenkaan enää viikon päästä muista lainkaan? Miten jokin voi olla ensin korvaamaton ja hetken päästä täysin yhdentekevä?
Esine imee voimaa ja merkitystä katseesta
Tavara on harvoin vain irrallinen esine. Kiinnitämme siihen erilaisia merkityksiä: muistoja, haaveita, odotuksia, jopa syyllisyyttä. Jokin esine voi synnyttää meissä hyvinkin voimakkaita tunteita.
Kun esine on hallussamme ja katsomme sitä, tunnemme sen mahdollisuudet: mitä kaikkea tällä voisikaan vielä tehdä? Tunnemme sen menneisyyden: mitä kaikkea tällä onkaan tehty? Tunnemme oman epävarmuutemme: miten voisinkaan selvitä ilman tätä? Tunnemme taakan: mitä minusta ajateltaisiin, jos luopuisin tästä? Mistä muusta luovun, jos tätä ei enää ole?
Tämä kaikki ilmenee silloin, kun näemme kyseisen esineen ja käsittelemme sitä.
Poissa silmistä, poissa mielestä
Kun raivatessasi mietit, miten raaskit luopua jostain tarpeettomasta ja käyttämättä jääneestä, muistele seuraavaa tilannetta. Oletko koskaan mennyt matkalle tai mökille mukanasi vain se välttämätön, ja todennut, että selviäisit hyvin niillä tavaroilla? Tavaroita täynnä olevaan kotiin paluu voi tuntua tukahduttavalta. Muutossa tulee usein sama tilanne. Muutamassa ensimmäisessä muuttolaatikossa on ne tavarat, joita arjen pyöritykseen tarvitaan, ja loppuja laatikoita ei tekisi mieli edes avata. Miten niitä onkin niin paljon. Jos jättäisikin vain avaamatta ja veisi varastoon.
Varaston perällä näkymättömissä olevat tavarat eivät haittaa meitä. Poissa silmistä, poissa mielestä. Merkitykset ja kysymykset tulevat esiin samalla kun esineetkin.
Raivaaminen kannattaa aloittaa juuri sieltä varaston perältä. Siellä ovat ne tavarat, joita et ole tarvinnut aikoihin. Ottaessasi niitä esiin pidä mielessä, että näköyhteys niihin jotenkin aktivoi ne, saa ne ikään kuin haraamaan vastaan. Se mitä katsot, tuntuu tärkeämmältä kuin välttämättä onkaan.
P.S. Varastosta voi toki löytyä sellaistakin, joka kannattaa ottaa parempaan käyttöön. Mutta ole kriittinen! Jos et itse käytä jotain, laita se kiertoon muiden käytettäväksi, ennen kuin se on jätettä.
Milla Havanka
