Mitä tulevaisuudessa järjestetään?

Kuinkahan pitkään kodin raivaus- ja järjestämistyötä vielä tarvitaan?

Nyt elävät viisi-seitsemänkymppiset ovat vielä niitä, joille materian hankinta on ollut itsestäänselvää. Oma talo on täytetty sillä mitä kaupasta on voinut ostaa, ja sieltähän on voinut ostaa vaikka mitä, ja halvalla.

Nykynuoret taas ovat toista sorttia. Ei haluta autoa, ei paljoa tavaroita, töissä ollaan sen verran että saa rahat kasaan monen kuukauden surffausmatkaa varten. Missään tapauksessa ei haluta perintöhuonekaluja eikä -astiastoja. Vintagemekot saattavat kelvata.

Entä tehokkuus sitten? Maailma kyllä tarvitsee tehokkuutta, materiaalitehokkuutta. Sen sijaan ihmisistä lisätehojen tiristäminen alkaa jo aiheuttaa ei-toivottuja vaikutuksia mielenterveysongelmien ym. muodossa. Nykyään rauhoittuminen, rentoutuminen, uni ja hyvinvointi ovat arvossaan. Aamuyöllä itseään kehittämään herääville jo naureskellaan.

Tavaraton elämä on joustava ja valmis konkreettisiinkin muutoksiin – kun kaikki mahtuu reppuun, voi muuttaa hetkessä vaikka toiseen maahan. Toisaalta on mielenkiintoista nähdä, tuoko elämään tavaroita ja järjesteltäviä ja suunniteltavia asioita lisää esimerkiksi kasvava käsin tekemisen ja korjaamisen trendi sekä erikoisiin sääilmiöihin ym. tilanteisiin varautuminen. Se on oma kysymyksensä, miten paljon nämä tuovat tavaraa koteihin ja paljonko hoidetaan yhteisöllisesti tai palveluna.

Joka tapauksessa toimintakenttä on vähitellen muuttumassa sekä maailman kantilta katsottuna että omastakin näkökulmasta.

Tässä muutaman vuoden aina 25 täytettyäni olen järkytyksekseni saanut huomata, että kaikenlaiset krempat ovat vähitellen valtaamassa kroppaa oikealta ja vasemmalta. Henkilökohtaisesti asiakkaan vierellä tavaramuurin purkaminen ja apuna oleminen on tärkeää ja antoisaa, mutta se on kuitenkin myös fyysisesti vaativaa.

Käytyäni monta vuotta sitten sosiaalipsykologian peruskurssin olisin halunnut laittaa kaikki kurssilla opetetut asiat heti kaikille pakolliseksi oppimääräksi. Tulevaisuuksien tutkimusta hieman opiskeltuani haluaisin tietysti saada myös tulevaisuusasioita muidenkin tietoon. Kyse on meihin kaikkiin vaikuttavista asioista, joita meidän pitäisi osata lukea ja ymmärtää varsinkin nyt, kun kaikki tuntuu olevan jonkinlaisessa murroksessa. Ulkoistammeko ajattelun ja päätökset muille vai pohtisimmeko myös itse, millaisessa tulevaisuudessa meidän olisi hyvä elää?

Aloitin syksyllä 2019 opinnot kohti tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoa. Syntyisikö käytännönläheisestä tulevaisuusajattelusta jokin uusi palvelu?