Meillä monista asioista kiinnostuneilla voi sittenkin olla toivoa

Yhdysvaltalainen yrittäjä ja moniosaaja Emilie Wapnick on keksinyt sanan ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet hyvin monista asioista, eivätkä halua tai pysty rajoittumaan yhteen alaan – multipotentialite. Multipotentiality-termiä on käytetty jo pitkään, mutta Wapnick siis antoi tällaisille monikiinnostuneille henkilöille jonkinlaisen identiteetin. Termi on ikäänkuin spesialistin vastakohta. Kuuntelin Wapnickin TED-puheen aikoja sitten, mutta olin unohtanut sitten sanan kokonaan.

Hesari haastatteli (6.2.19 julkaistu juttu tilaajille) Joska Pyykköä, joka oli ollut aina kiinnostunut kaikesta eikä mistään erityisestä. Muiden kysyessä mitä hän meinaa tehdä työkseen, hänelle tuli luuseriolo. Kutsumusta mihinkään yhteen tiettyyn asiaan ei ollut. Lopulta hän löysi viestintäalalta työn, jossa hän pystyi yhdistelemään kaikia vahvuuksiaan. Jutussa mainittiin Wapnick termeineen ja esiteltiin mm. aivotutkija Minna Huotilaisen käsityksiä siitä, mitä hyvää multipotentiaalisuudessa voisi olla.

Miten ihanaa lukea, että siinä voi olla jotain hyvääkin! Yhteen alaan kutsumusta tuntevat eivät välttämättä ymmärrä, millainen kirous monikiinnostuneisuus voi olla. Kuinka monta kertaa olen itsekin miettinyt, mitä vikaa minussa on. Hesarin jutussa sanotaan näin osuvasti:

Tunne siitä, että haluaisi tehdä vaikka mitä eikä osaa päättää, voi olla lamaava. Jopa niin lamaava, ettei ihminen lopulta ryhdy mihinkään.

Netti on täynnä vinkkejä, kuinka löytää oma intohimonsa. Raastavin menee jotenkin niin, että kirjoita ylös viisi tärkeintä kiinnostuksesi kohdetta. Valitse yksi ja unohda kaikki muut. Miten se on mahdollista?!

Minun tarinani menee näin:

Olin yläasteella ja lukiossa “kympin tyttö”. Olin erittäin hyvä kielissä mutta minulla oli myös pitkä matematiikka. Kirjoitin historian ja psykologian. Harrastin pianonsoittoa, ratsastusta ja koirankoulutusta. En tiennyt yhtään, mitä alkaisin opiskella – mikään ei erityisesti vetänyt puoleensa. Yläasteella tutustuin sähköasentajan koulutukseen, lukiossa tein esitelmän hammaslääkärin ammatista. En halunnut mennä muiden luokan tyttöjen tavoin lukemaan kieltenopettajaksi.

Heti työläiden yo-kirjoitusten perään pääsykoerumba ei innostanut, mutta huomasin, että ruotsinkieliseen yliopistoon pääsisi hieman helpommin. Åbo Akademin kielikokeen raja oli liian tiukka valtiotieteelliseen (diplomaatin ura oli äidin idea), mutta pääsin pisteilläni lukemaan matematiikkaa. Luin siis nelisen vuotta yliopistomatematiikkaa, kun en muutakaan keksinyt. Vaihdoin siitä tietojenkäsittelytieteeseen, ja olin sitten valmistumisen jälkeen kymmenen vuotta IT-alalla töissä, kunnes henkilöstöä supistettiin.

Työnteon ohessa olen opiskellut verkossa mm. seuraavien alojen kursseja: sosiaalipsykologia, elämän kehittyminen, ohjelmointi, kestävä kehitys.

Opetin vuosikausia koirakouluryhmille arkitottelevaisuutta. Luen mieluiten tieteiskirjallisuutta. Olen harrastanut countrytanssia ja opiskellut kiinaa. IT-töiden päättymisen jälkeen ahmin tietoa kodin järjestämisestä.

Minua kiinnostaa kaupunkien kehittäminen, ihmisten (ja eläinten) käyttäytyminen ja psykologia, tekoäly ja robotiikka, kotona viihtyminen ja sujuva arki, kiertotalous, avaruus, viisaus ja toivo, virtuaalitodellisuus, kauniisti tekstaaminen.

Nyt viimeiseksi olen suorittanut useita kursseja tulevaisuuden tutkimuksesta. Se on monipuolinen ala, josta löytyy tilaa monenlaisille kyvyille ja kiinnostuksille luovuutta unohtamatta.

Asiakkaani kodin järjestelyssä ovat usein luovia ja monesta kiinnostuneita, kuten minäkin. Yritämme miettiä, ovatko kaikki projektit tarpeen ja miten niitä saisi organisoitua ja edistettyä paremmin. Nopea hyppiminen asiasta toiseen eli niin sanottu multitaskaus ei ainakaan saa niitä yhtään eteenpäin.

Multitaskaus toimii, mutta eri lailla kuin kuvittelet

Satuin törmäämään juuri toiseen kiinnostavaan TED-puheeseen, joka liittyy myös moniin kiinnostuksen kohteisiin ja niiden välillä navigointiin. Tim Harford puhuu hitaasta multitaskauksesta ja sen merkityksestä erittäin luovien ja tuotteliaiden ihmisten elämässä. Jos yhden asian tutkiminen jumittaa, voi vaihtaa seuraavaan asiaan ja päästä eroon lukkiutuneesta ajatusmallista.

Päätän siis, että monista asioista kiinnostuminen ei ole huono juttu. Niitä vain pitää osata pallotella niin, ettei projekteihinsa hautaudu ja että jotakin saa myös aikaiseksi.