Törmäsin vähän aikaa sitten tokaisuun, jonka mukaan kohtuus on hajutonta ja mautonta, elämässä pitää olla “kaikki värit ja diskovalot siihen päälle”. Minä kun ajattelen, että kohtuus on hyvä, niin jäin kovasti miettimään asiaa.
Googlen kuvahaku kertoo yleensä yleisvaikutelman termistä kuin termistä. Minimalistiset sisustuskuvat ovat todellakin mustavalkoisia. Kohtuus ja kohtuullisuus liittyvät kuvissa alkoholinkäyttöön, itsehillintään ja syömiseen.
Mietittiin kohtuullisuutta täällä perhepiirissäkin, ja siinä ajatellessa ja koiraa rapsutellessa saimme tuotettua yhdessä uuden sanan koirankohtuus. Tiedättehän, kun liian paljon hyvvee on ihanoo.
Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä enemmän heräsi kysymyksiä. Mitä vastaisit itse?
- Jos olen kohtuullinen, olenko tylsä?
- Mitä kohtuullisuus edes on?
- Onko sopivasti aina liian vähän – “parempi överit kuin vajarit”?
- Onko iloa tarpeeksi vasta, jos seuraavana päivänä on krapula?
- Onko kohtuus ilon maksimointia vai kieltäytymistä?
- Onko itsehillintä onnetonta?
- Voivatko kohtuullisuus ja suuret tunteet sopia yhteen?
- Pelkääkö kohtuullisesti elävä elämää?
Voit kommentoida tähän bloggauksen alle, Facebookissa, Twitterissä, tai vaikka kirjoittaa ajatuksiasi sähköpostitse milla.havanka@mekaselska.fi
Milla Havanka
