Onko uuden jännän kohteen oltava aina lentomatkan päässä? (No ei!)

Instagram-kuva kauniista järvimaisemasta

Olen nauttinut auringosta Loch Nessillä ja kastunut Edinburghissa, olen neuvonut taksinkuljettajaa perille kiinaksi ja käynyt muurilla, olen jättänyt pöydäntäydeltä liian tulista ruokaa syömättä Bangaloressa, olen käynyt jättimäisen punapuun sisällä ja Alcatrazin vankilasaarella ja Sotshin puksipuita katsomassa ja Tivolissa. Muun muassa.

Millan matkakuvia eri paikoista

Niin mukavaa kuin uusien kaukaisten paikkojen kokeminen onkin, siitä ei pääse mihinkään, että lentomatkustaja on lentävä ilmastokatastrofi.

Olen itse päättänyt pitää paussia lentämisestä, kunnes jotain kestävämpää keksitään.

Jos ei keksitä, niin onhan tässä vaihtoehtoja. Muistelen vanhoja reissuja, teen virtuaalitodellisuusmatkoja (Google Earth on tosi mahtava) – ja suuntaan katseeni lähemmäksi.

Newsflash: Lentämättäkin pääsee nimittäin kokemaan uusia paikkoja.

Ihan jopa tässä Etelä-Suomessa päivämatkan sisällä on vielä paljon näkemättä. Juttelin erään kaverin kanssa, joka kertoi, että on juuri menossa Madeiralle, muttei ole koskaan käynyt Naantalissa. Kuvaavaa! Itsekin kävin Porvoossa ensimmäisen kerran vasta vuosi sitten ja sekin oli työreissu.

Milla Porvoossa

Instagrammable

Eräs bloggaaja lensi Lontooseen ja valitsi visiittipaikat googlettamalla “best instagram spots in london”. Olen itse kova hienojen näkymien ja söpöjen yksityiskohtien instakuvailija ja googlasin heti, löytyykö vastaavaa sivua Tampereelta. No enpä löytänyt! Mikä olisi sinun lähiseutusi paras paikka ottaa hyvä Instagram-kuva?

Esimerkkinä: Vaasan matkailusivustolla on oma vinkkisivunsa Vaasan seudun parhaat selfie-paikat.

(Tämän kirjoituksen artikkelikuva on oma puhelinräpsäisyni ihan täältä Tampereelta, Uittotunnelin kahvilan vierestä.)

Inspiraatiota kotiseutumatkailuun

Suomi on ihana! Turistit tulevat tänne nauttimaan rauhasta, luonnosta, siisteydestä, hiljaisuudesta. Aina me suomalaiset emme itse ymmärrä, mikä helmi meillä onkaan asuinpaikkana. Tässä muutamia linkkejä, joista saa vähän makua. Saa täydentää!

WWF Luontolive

Meren ääniä suoraan tietokoneellesi. Ei tarvitse edes lähteä kotoa. Kaiuttimet päälle ja ajatukset merelle!

https://luontolive.wwf.fi/aanilive/

RuisH2Ock

Monet merenrannat ovat täynnä muoviroskaa. Esimerkiksi ihana sukellusparatiisi Bali on muuttunut roskamereksi. Turismi täyttää paikan toisensa jälkeen roskalla, jopa Mount Everest on täynnä jätteitä.

Ruisrockissa voi Turun AMK:n opiskelijoiden tekemän virtuaalitodellisuuselämyksen avulla tutustua roskien seassa uimisen “ihanuuteen”.

https://www.turkuamk.fi/fi/ajankohtaista/1906/ruisrock-myos-ruish2ock/

Kotimaanmatkailuohjelma Egenland

“Suomi on täynnä ainutkertaisia elämyksiä, tarinoita ja henkilöitä.” Eivätkä niistä usein tiedä kuin paikalliset. Ohjelman tekijöille sai vinkata harvojen tuntemista visiitin arvoisista helmistä ja mielenkiintoisista ihmisistä, ja tulokset on koottu kaksikieliseen matkailuohjelmaan.

https://areena.yle.fi/1-4328791

Pyöräilyreitit järvien ympäri

Näsijärvireitti- ja Pyhäjärvireitti-sivustot tarjoilevat niin tavis- kuin hardis-pyöräilijälle erilaisia pyöräilyreittejä. Pyörän voi ottaa laivalle ja yöpyä maatilalla. Mielenkiintoisia ideoita! (Yövyin itse muuten Porvoossa maatilalla, jossa oli aaseja.)

Aaseja maatilamajoituksessa

http://pyhajarvireitti.fi/
http://nasijarvireitti.fi/

Oma kotimetsä ja lähiluonto

Kaikkein helpointa ja ihaninta on lähteä tutkimaan mitä ihan kodin vierestä löytyy. Meillä vieressä on pieni metsä, jonka polulla sielu lepää.

Yle uutisoi ympäristöministeriön teettämän kyselyn tuloksista, joiden mukaan suomalaisille rakkainta luontoa ovat kodin lähistöltä löytyvät viheralueet ja oma piha. Olemme vahvasti sitä mieltä, että luonnon huomiointi kaupunkeja kehitettäessä on hyvin tärkeää.