Päätä päätön päättämättömyytesi

Ah, ihanat ja kamalat päätökset! Toiset tuntevat olonsa varmemmiksi ennen päätöstä ja toiset vasta päätöksen jälkeen. Kumpaa sorttia sinä olet?

Eräät valinnat, kuten erotako pitkästä avioliitosta, ovat hankalia, kahvipaketin valitsemiseen kaupassa ei taas pitäisi kulua kovin pitkää aikaa. Kuitenkin on nopeiden käänteiden ihmisiä, jotka eivät eroamistakaan paljoa mieti, ja ihmisiä, jotka seisovat hyllyn edessä hyvän tovin kaksi kahvipakettia käsissään.

Mikä päätösten tekemisessä on vaikeaa

“Miksen voi tehdä kaikkea!”
Ahneus. Jos valitset näin, et voi tehdä noin. Kakkua ei voi valitettavasti säästää ja syödä yhtä aikaa, mutta aina ei tekisi mieli rajata jotain pois.

“En tiedä tarpeeksi!”
Epävarmuus. Entä jos teen väärän päätöksen? Päätökset vaikuttavat jollakin tavalla joko sinun tai muiden elämään jatkossa. Mikä on oikea valinta? Sanotaan että parempi tuttu helvetti kuin vieras taivas.

“En halua tehdä tätä!”
Välttämättömän inhottavuus. Joskus tiedät, mitä sinun pitää tehdä, mutta se on niin epämiellyttävää, että haluat lykätä sitä niin pitkälle kuin mahdollista.

“Mitäh?”
Piilopäätökset. Kaikista päätöksistä ei näe päälle päin, että tässä pitäisi valita jostakin. Elämämme koostuu paljolti tiedostamattomista valinnoista. Valitset olla menemättä lenkille tänä iltana. Valitset olla tiskaamatta tänään. Valitset valittaa elämäntilanteestasi.

Oma mieheni on varsinainen jahkaaja. Jos vaikkapa pitäisi ostaa jokin uusi vempain, hän kerää lisää ja lisää tietoa ja vertailee ja pohtii ja ihme jos hän saa vempaimen joskus ostettua. Toisaalta hän tekee hyvin harvoin impulssiostoksia tai katuu hankintaansa.

Tuleeko sinulle mieleen omia esimerkkejä?

Miksi päätöksiä on välttämätöntä tehdä

Oletko ollut joskus tilanteessa, jossa olet lykännyt päätöksen tekoa niin pitkään, että sinulla ei ole lopulta ollutkaan valinnan varaa? Ajattele vaikka ihmistä, joka valitsee olla hoitamatta hampaitaan kotona, lykkää hammastarkastuksia ja joutuu sitten suureen ja kalliiseen hammasremonttiin.

Kotona tekemättömät päätökset saavat konkreettisen muodon – ne näyttävät esimerkiksi paperikasoilta. Kotiin tulee paljon tietoa paperilla, ja kaikki se tieto pitää käsitellä ja sille pitää tehdä jotain. Jos et tee jotain päätöstä kunkin lappusen kohdalla vaan ajattelet miettiväsi sitä vähän myöhemmin, paperit kasaantuvat ja aiheuttavat sotkua. Sähköiset tiedotteet ovat ihan yhtä hankalia.

Miten saat uuden näkökulman päätöksentekoon

Elämä on täynnä erilaisia päätöksiä, mutta kohdistetaan katse nyt erityisesti tavaroihin ja papereihin.

Käydessäsi läpi tavaroita ja miettiessäsi niiden kohtaloa sinun täytyy ajatella eri tavalla kuin aiemmin. Aiempi ajattelusi on johtanut siihen, että tavara tai paperi lojuu väärässä paikassa. Edellisellä kerralla olet ajatellut: katsotaan myöhemmin. Nyt on se “myöhemmin”. Kun otat jonkin tavaran tai paperin käteesi, älä laita sitä enää samaan paikkaan. Kuulustele tavaraa: mikä olet? miksi olet siinä? tarvitsenko sinua välttämättä? Paperilta kysyt: mitä tietoa minulle annat? tarvitsenko tietoa myöhemmin? missä säästän tiedon että löydän sen vielä? Laita itsellesi ajastin ja ahkeroi vaikka 20 minuutin jaksoissa, niin jaksat paremmin. Päätösten tekeminen rasittaa päätä ja usein sydäntäkin.

Epätäydellinen tehty päätös on parempi kuin tekemätön päätös. Laitoit paperin kansioon jonkin systeemin mukaan, mutta systeemisi ei ole oikein hyvä. Ei se mitään! Systeemiä voi parantaa, mutta vain jos sinulla on jotain mistä lähteä liikkeelle. Pääasia on, että sinulla on systeemi, jokin logiikka, jonka kanssa totuttelet toimimaan. Täydellinen on vihollisesi.

On ihmisluonnolle tyypillistä, että tehtyyn päätökseen jäädään roikkumaan, vaikka se osoittautuisi huonoksi. Keksitään kaikenlaisia tekosyitä ja perusteluja ja vakuutellaan itselle, että peruminen on ihan mahdotonta. Sinun ei tarvitse toimia niin, vaan voit ihan hyvin pyörtää päätöksesi. Aika harvoja päätöksiä ei voi miettiä enää koskaan uudelleen.