Paljon se kärsii, vähän se vaatii: Ikuisuusprojekti

Tämä on kertomus ikuisuusprojektista.

Asuntomme takapihalla, hieman villiintyneen norjanangervopensaan keskellä, pönöttää pihavalaisin. Siellä se on seisonut jo vuosia tiukasti valettuna betonijalkaansa. Vuosien ajan se loi tunnelmallisia valonsäteitään angervon lomasta, kunnes tuli sellainen talvi, että oksat pois. Kirjaimellisesti. Angervo lyyhistyi raskaan lumipeitteen alla ja pihalamppu meni siliäksi. Vain jalka jäi.

Lampunjalka jatkoi pönöttämistään. Siellä angervopuskassa se ei pitänyt paljoa melua itsestään. Kyllähän me välillä sanottiin toisillemme, että tuo lamppuasia pitäisi laittaa kuntoon, mutta eipä se ollutkaan niin yksinkertaista. Emme voineet helposti noin vain vaihtaa siihen kokonaan uutta valaisinta, koska vanhan pihavalon jalka oli betonoitu hyvin tiukasti maahan. Joka tapauksessa paikalla oli jo jalka, sähköt ja kaikki; helppo ratkaisu olisi ostaa pelkkä valaisimen yläosa, joka sopisi tuohon vanhaan jalkaan. Kun tietäisi, millainen siihen sopisi.

Aikaa kuluu, ja kuluu, ja kuluu

Kuukaudet muuttuivat vuosiksi, mutta lamppuasia ei edennyt. Putki piilotteli hiljaa puskassa. Koitettiin välillä vähän viivottimella silmäillä, minkä kokoinen jalustaputkemme oli, mutta se jäi arvioksi. Valoa saatiin sopivasti jouluvaloista, jotka uudelleenbrändäsin kaamosvaloiksi ja pidin toiminnassa koko pimeän ajan. Ehdin jo unohtaakin onnettoman putken niin hyvin, että viilsin sen reunaan vatsani siistiessäni angervoa.

Sitten alkaa tapahtua

Läpimurto asiassa tapahtui aivan hiljattain. Tapahtumaketjun laukaisi yksi ainoa esine:

Hoksasimme ostaa rautakaupasta työntömitan. Sillä saimme tarkan mittaustuloksen putken päästä. (Viivotinarviomme oli luonnollisesti aivan metsässä.)

Saatuamme tilannearviomme kohdalleen lähdimme siltä seisomalta päättäväisinä ja iloisina etsimään sopivaa valaisinta. Nyt asia vihdoin etenisi!

(Toiseksi) viimeinen taistelu

Ja pah. Lamppuprojekti ei todellakaan aikonut antautua ilman viimeistä taistelua.

Kaupoissa myytävissä pihavalaisimissa tuli aina lamppuun sopiva oma jalka mukana, ja läpimitta oli aina väärä. Usean kaupan kiertämisen jälkeen löysimme yhden (1) mallin, joka olisi mitoiltaan juuri sopiva ja joka miellytti silmää. No oliko sitä hyllyssä? Ei ollut. No voiko sitä tilata? Toisen kaupungin myymälässä on jäljellä, maksammeko ylimääräiset neljäkymppiä lampun siirrosta? No emme TOD maksa, pistäs vaan tilaukseen varastolta. Jaahans, toimittajalla on toimitusvaikeuksia. Tietenkin. Annoimme hieman lannistuneina kauppaan puhelinnumeromme ja lähdimme kotiin häntä koipien välissä.

Puhelua ei kuulunut. Ehkä muistilappu oli infopisteeltä hukkunut, solahtanut jonkin ruohonleikkurin taakse tai maalia kaatunut päälle. Tai ehkä tavarantoimittaja oli mennyt konkurssiin, lampuntekijät lakkoon, viimeiset lamput kaatuneet rekasta ojaan. Kuka tietää. Luvattu viikko muuttui kahdeksi ja ehkä useammaksikin. Lampuilla ei ole ajantajua. Ehkä ei myyjilläkään. Meiltä se ainakin katosi.

Sitten, toivon jo hiivuttua, eräänä päivänä puhelin soi. Tilaamamme valaisin! Kaupassa! Meitä odottamassa! Uskoin tämän riemun hetken todeksi vasta, kun pitelin laatikkoa sydäntäni vasten.

Asennus ja fanfaarit

Ikuisuusprojektimme loppu oli aivan käsillä: lamppu kiinni sokeripalaan, kansi päälle, ja siinä se olisi. Ruuvimeisselit pyörimään ja puska heilumaan.

Ja sitten testaus. Vapisevin sormin katkaisijan kosketus, ja

TADAA

Tämä oli nyt tällainen, mutta millaisia tehtäviä teillä on roikkunut listoilla? Mistäs asia on jäänyt kiikastamaan?