Palkitse itsesi saavutetusta järjestyksestä!

Järjestä tilaa, niin kaikki on mahdollista

 

Olet aloittanut jostain sekamelskan ja täyskaaoksen väliltä. Polku kohti horisontissa häämöttävää järjestystä on ollut täynnä hikeä, hankalia valintoja ja sivuaskelia. Yhdessä olemme kuitenkin askel askelelta lähestyneet tavoitetta. Kun olet saanut järjestämisurakkasi päätökseen, olet todellakin ansainnut palkinnon kovasta työstä.

Lisää tavaraa et varmastikaan kotiisi enää halua, kun siitä on kovalla vaivalla päästy eroon. Ehdotankin, että juhlistat juuri kotiisi ilmestynyttä lisätilaa aineettomalla elämyspalvelulla!

Virtuaalielämys kotona

Virtuaalitodellisuutta ei voi selittää, se täytyy kokea. Laittamalla virtuaalilasit päähäsi siirryt hetkessä kotoasi meren pohjalle, avaruuteen, keskelle suurta kolmiulotteista maalausta. Voit kiivetä vuorelle, hyppiä asteroidilta toiselle, ripotella ilman täyteen glitteriä – lähtemättä mihinkään ja tekemättä lainkaan sotkua. Virtuaalitodellisuudelle on tehty paljon pelejä, mutta se on myös hyötykäytössä esim. rakennusten suunnittelussa, kuntoutuksessa ja opetuksessa.

Haluaisitko itse kokeilla joitakin hauskoja sovelluksia?

Kun sinulla on:

  • hieman avointa tilaa, esimerkiksi olohuone (tilaa tarvitaan n. 2,5 x 2,5 m)
  • pari pistorasiaa

Minä:

  • tuon mukanani kaikki tarvittavat laitteet
  • opastan käytössä

Voit kokeilla itse, perheesi tai parin ystäväsi kanssa erilaisia virtuaalitodellisuuden sovelluksia.

 

 

Milla kurkkaa VR-ohjaimen läpi

Ota nämä asiat huomioon

VR-käyttöä ei suositella alle 12-vuotiaille. Lapset eivät aina malta pitää taukoja tai osaa kertoa, jos alkaa tuntua pahalta.

Tekniikka on monimutkaista ja voi joskus pettää. Jos käy niin, ettei kokeilu onnistu, saat rahat takaisin.

Kaikki kokeilevat laitteita omalla vastuullaan. Joillekin VR voi aiheuttaa huimausta tai muita oireita, jolloin käyttö tulee lopettaa välittömästi.

Asiakas on korvausvelvollinen rikkomastaan laitteistosta.

Buukkaa heti tai kysy lisätietoja!