Tyytyväisyys sanana viittaa tyytymiseen. Tyytyväinen ihminen on tyytynyt siihen, mitä hänellä on. Tyytymisestä taas tulee ensin mieleen vähään tyytyvä. Paljoon harvemmin tyydytään.
Olen varmasti monen mielestä vähään tyytyvä. Juhla odottaa jääkaapissa -kirjoituksessa kerroin joskus oikein repäiseväni ja ostavani donitsin. Syön aina samanlaisen aamupalan: pari hyvää voileipää, mehua ja omena ovat olleet rutiini niin pitkään kuin muistan. Olen yleisesti hyvin “low maintenance”. Kullakin ihmisellä on oma onnellisuuden perustasonsa, johon hän poikkeustilanteiden jälkeen palaa. Omani tuntuu olevan aika ok.
Perustyytyväisyyteni ansiosta minulta ei tunnu puuttuvan mitään materiaa. Olen varsin surkea kuluttaja. Minulla ei ole riittämättömyyden tunnetta, jota täyttämään ostaisin jotain. En hae tavaroilla arvostusta muilta. En postaa matkakuvia someen. Olen ehkä jo niin tavara- ja ympäristöahdistuksessa marinoitu, etten osaa iloita mistään tehdastuotetusta tai lentämällä saavutetusta, vaan ne tuntuvat peräti vastenmielisiltä. Onnellisuuteni ja tyytyväisyyteni ovat niistä erillisiä.
Ruotsin kielessä on sana lagom eli juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Jopa eräässä amerikkalaisessa podcastissa kuulin puhuttavan lagomista. Meillä suomen kielessä on samaa tarkoittava hauska sana parahultainen. Sen pohjana on Kotuksen mukaan sana parahuus eli parhaus, parhaana olo. Se, että parhaudesta tulee juuri sopivaa, kuulostaa hyvin pohjalaiselta. Voisin kääntää sen myös toisin päin: juuri sopiva olisi parasta.
Sitran sivuilla on vieraskirjoitus Tyytyväisyyskasvatuksella kehitys kestäväksi? Kirjoittajat pohtivat siinä tyytyväisyyden merkitystä kestävien valintojen tekemiseen. Ainakin omalla kohdallani voin vahvistaa asian.
Maapallon hupenevia resursseja käytetään tuottamaan halpoja tavaroita ihmisille, joille uskotellaan heidän tarvitsevan niitä. Ammattijärjestäjä auttaa pääsemään tavarakaaoksesta eroon ja ulkoistamaan sen kierrätyskeskukseen, joka hukkuu roinaan. Turhia ja vielä käyttökelpoisiakin tavaroita poltetaan savuna ilmaan. En näe nykyisessä systeemissä järkeä. Meidän täytyy alkaa toimia aivan toisella tavalla.
Kertakäyttökulutus on vaihdettava kestävämpään tapaan elää ja on tehtävä muitakin suuria muutoksia elintavoissamme, jos haluamme lastemme ja lastenlastemmekin pystyvän elämään hyvää elämää. Ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lassi Linnanen sanoo Image-lehden haastattelussa, että kahdeksankymmentä prosenttia kasvihuonekaasuista voidaan johtaa loppukuluttajaan. “Ekologista elämäntapaa yritetään brändätä kalliiksi, mutta oikeasti kyse on vain siitä, että jättää ostamatta asioita.”
Vaikka jostain pitää luopua, toisenlaista hyvää tulee tilalle. Korvaan itse tavaroiden ja vaatteiden ostelun aineettomilla iloilla. Olen utelias, luen ja opiskelen jatkuvasti uutta. Digitaalisilla välineillä voi luoda asioita aivan tyhjästä. Ulkoilen ja tutkin luonnon yksityiskohtia. Mietin ja pohdin, pidän keskusteluista ja yhdessä tekemisestä.
Tunnen mielihyvää tehdessäni tekoja, jotka säästävät luontoa. Se antaa elämälleni merkitystä. Olen esimerkiksi päättänyt, etten lennä enää, ainakaan kunnes lentomatkustamisesta tulee päästötöntä. Olen matkustanut jo tarpeeksi, minusta on tärkeämpää nyt tehdä oma osani, jotta maapallo säilyisi elinkelpoisena. Lentämättömyys tarkoittaa, että olen luopunut matkustamisesta tosi kauas. Se ei harmita, koska voin edelleen matkustaa vaikka junalla, jo Suomessakin on paljon nähtävää, ja pääsen erikoisiin paikkoihin varsin vaivatta virtuaalitodellisuuden avulla. (Ja säästynpä turistiripulilta ja superbakteereilta.)