Skandinaavisen tyylikkäästi sisustettu koti harmonisissa väreissä. Puulattia kiiltää kilvan kivisten työtasojen kanssa. Seinällä ihana tehostetapetti ja tahrattomalla sohvalla pörröinen lampaantalja.
No höh, hyvähän sellaisen kauniin kodin asukilla on sisustellessa ja järjestellessä!
Jos kuulosti omilta ajatuksiltasi, et ole yksin. Olen kuullut useammin kuin kerran huokailuja, miten karsea oma kämppä on, miten sitä ei huvita edes pitää järjestyksessä saati mitenkään sisustaa.
UUTISIA
Kaikki meistä eivät todellakaan asu valkoisissa Instagram-kodeissa. Jotkut meistä jopa asuvat omassa kodissaan. Se tarkoittaa sitä, että koti näyttää asutulta. Kodissa on elämisen jälkiä. (Joskus edellisten asukkaiden, mutta useimmilla ainakin omiaan.)
Kotipositiivisuus
On ihanaa, jos vaikkapa saa muuttaa uuteen tai vasta remontoituun asuntoon, hankkia sinne uudet yhteensopivat huonekalut ja jättää edellisen asunnon vanhat romut taakse. Olen tehnyt tämän itsekin. Instagram-kodeissa ei ole mitään pahaa, ja usein sen tiukasti rajatun kuvan ulkopuolella on ihan tavallisen arjen jäljet.
Koti ei kuitenkaan siitä huonone, vaikka sinne ei sisustuslehti tulisi tekemään juttua. Kodin ei tarvitse olla täydellinen, jotta siellä voisi viihtyä. Kun kehopositiivisuus tarkoittaa, että hyväksyy itsensä ja kroppansa sellaisena kuin on, niin samalla tavalla voitaisiin myös puhua kotipositiivisuudesta.
Minulla on ollut monenlaisia koteja. Olen asunut mm. omenapuiden varjostamassa puutalossa pellon laidassa, valkoseinäisessä keskusta-asunnossa, johon valikoin kalusteet sävy sävyyn, ja nyt kasaririvarissa, jonka keittiö on alkuperäinen, mikä tarkoittaa esim. kyseenalaisen kellanruskeita työtasoja.
Ja tiedättekö mitä? Kehtaan silti ottaa sieltä instagram-kuvia!
Koti on enemmän kuin seinät tai huonekalut tai puulattia tai repsottava tapetti. Koti on se, mitä seinien sisällä tehdään, millaisia tunteita siellä tunnetaan ja missä sydän on. Kauniskaan koti ei ole minkään arvoinen, jos siellä ei ole rakkautta. Tämän sanon kokemuksesta.
Karseasta kämpästä rakas koti
On asioita, joihin ei voi helposti vaikuttaa, kuten kylppärin laatat tai ikkunasta avautuva maisema. Meilläkin on monta paikkaa, jotka rempataan “sitten joskus”, ja niitä on nyt vain siedettävä. On kuitenkin paljon asioita, joihin voi vaikuttaa.

Oma asenne. Muiden koteihin ei kannata vertailla muuten kuin inspiraatiota saadakseen. Kaikki kodit ovat erilaisia ja kaikilla on omat haasteensa. Vaikka kämppä olisi millainen murju, voit valita, haluatko tehdä siitä kodin vai et. Muuta mitä voit ja hyväksy mitä et voi muuttaa. Joidenkin asioiden korjaaminen vie aikaa. Kun teet pidemmän tähtäimen suunnitelman, tunnet edistäväsi asioita.
Siivous ja järjestys. Vähän kehnompikin kämppä on ihan eri näköinen, jos sen siivoaa ja järjestää tavarat paikoilleen. Laita tarpeellinen pikkusälä nätteihin koreihin ja kierrätä tarpeeton tiehensä.
Tuunaus. Huonekalujen ulkonäköä voi muuttaa edullisesti vaikka maalaamalla tai dc-fixillä. Sohvan voi peittää nätillä huovalla ja lattian matoilla. Seinälle voi laittaa katseenvangitsijaksi esim. kehystetyn julisteen. Vaikka isoa remppaa ei voisi tehdä, verhot ja koristetyynyt eivät paljoa maksa.
Lempipaikka. Et saa ehkä koko asuntoa täysin mieleiseksesi, mutta ihan varmasti pystyt luomaan jonkin nurkan, joka näyttää juuri täydelliseltä. Keskity siihen!
Tuoreet kukat. Kukkakimppu maljakossa kaunistaa kodin kuin kodin!
Millaisia ajatuksia sinulle tulee aiheesta? Onko sinulla kokemuksia, miten sait karsean kämpän tuntumaan kodilta?