Turha hyvää heittää pois, kun sen korjatakin vois!

Kiertotalouteen kuuluu tavaroiden eliniän pidentäminen huoltamalla ja korjaamalla – myös kotona.

Erilaisten korjauspalveluiden käyttäminen on hieno juttu, joka sekä vähentää jätettä että työllistää kädentaitajia. Pirkanmaan korjauspalveluista on koottu tällainen sivu:

https://www.korjaa.se/

Aina ei tarvita korjaajaa, vaan itsekin voi korjata yhtä sun toista aivan toimivaksi peliksi. Lopputulos voi olla taidoista riippuen todella siisti ja uudenveroinen tai sitten sellainen, että se kelpaa hyvin itselle. (Olen itse enemmän jälkimmäistä sorttia.)

Pyykkilangan lankakorjaus

Twitteristä löytyi hieno esimerkki siitä, miten pienellä fiksauksella säästytään muuten hyvän tavaran muuttumiselta jätteeksi.

Tavaroita huolletaan,
pikkuviat fiksataan!
Turha hyvää heittää pois
kun sen korjatakin vois!

Suunniteltu vanheneminen?

Euroopan parlamentti toi heinäkuun 2017 alussa esille toiveen siitä, että tuotteiden pitäisi olla pitkäikäisempiä ja helpommin korjattavia.

  • Euroopan parlamentin jäsenet haluavat, että tavarat ja ohjelmistot olisivat helpommin korjattavia tai päivitettäviä
  • Mepit vaativat puuttumaan tarkoitukselliseen lyhyeen käyttöikään ja tarjoamaan edullisia varaosia
  • 77% kuluttajista EU-alueella korjaisi mieluummin vanhoja tuotteita kuin ostaisi uusia

Lue lisää: STT:n tiedote

Materiaalit jatkavat kiertoa

Jossain kohtaa on kuitenkin todettava, ettei korjaus enää kannata. Hyvin suunniteltu tuote on helppo kierrättää ja saada sen materiaalit uudelleen käyttöön. Ongelma monien tuotteiden kierrätyksessä on se, että ne on tehty sekoitemateriaaleista, joita on hankala saada erilleen toisistaan.

Parempaa suunnittelua edustaa esimerkiksi Suomessa juuri kehitetty muoviton kahvikuppi, jonka voisi kierrättää paperin mukana. Yleensä kertakäyttökupeissa on jouduttu käyttämään muovipäällystettä, jotta kuppi kestäisi juomia pitempään.