Junnu syntyi ihan äsken helteisen kesäpäivän iltana ja nyt se jo lopettelee viidettä luokkaa. Heidän koulussaan siirrytään kuudennella isompien käytävälle, on aineenopettajia ja kaikenlaista uutta. Mutta sitä ennen tietysti pitkä kesäloma.
Lapsuus on kovin väliaikainen vaihe. Kun silmiä räpäyttää, se voi hujahtaa ohi. Sitä haluaisi roikkua kiinni pikku naperossaan, ja jos ei voi pitää naperoaan aina pikkuisena, niin ainakin haluaa säästää kaiken lapsuudesta muistuttavan. Mutta eihän se onnistu.
Ollaan tehty vähän raivausta (ja minä surutyötä lapsuudesta luopumisessa). Pikkuautoja vietiin säkillinen kierrätyskeskukseen, ja muutakin varmasti löytyy, kunhan kaivellaan. Homma saa jatkua kesän ajan. Täytyy ottaa hitaasti ja rauhallisesti ja pitää nenäliinat lähellä.
Koulukirjoja täynnä liikuttavia harakanvarpaita (tai siistejä koukeroita, mutta meillä niitä varpaita) palautuu joka vuosi kasa, ja olen tähän asti laittanut niitä laatikkoon ikäänkuin muistoksi.
Nyt kuitenkin sain kypsyteltyä sellaisen päätöksen ja ajatuksen, että koulukirjat ovat vain väliaikaisia oppimisen välineitä. Niitä käytetään vuosi ja sitten ne ovat palvelleet loppuun, kun tehtävät on tehty.
Kannet pois ja sisältö paperinkeräykseen, heippa, kiitos palveluksesta!
P.S. Jos koulukirjojen jatkokäsittelyn antaa lapselle itselleen tehtäväksi, voivat kirjat ja vihkot näemmä löytyä myös luonnosta uhmakkaana, puoliksi poltettuna kasana. Ei tullut näistä uusiopaperia vaan menivät hukkaan.
Milla Havanka
