Valokuvaa arvokkaat esineesi

Kuva: Jon Jordan (Flickr)

Oletko joutunut koskaan varkauden uhriksi? Minulta on varastettu mm. kaksi lukittua polkupyörää. Kotioven edestä varastaminen tuntuu todella hävyttömältä. Olisinpa vain saanut syyllisen rysän päältä kiinni!

Parhaiten mieleeni on kuitenkin jäänyt muinoin perheemme automatkalla sattunut tapaus. Olimme päässeet Espanjan Almeríaan asti. Meillä oli silloin hopeanvärinen Toyota Carina II, muuten ihana ja luotettava auto, mutta siinä ei luonnollisestikaan ollut ilmastointia. Lämpötila oli varmasti reippaasti yli +30℃. Pysäköimme meren rantaan parkkikselle ja kävimme uimassa. Kun tulimme takaisin, auton sivuikkuna oli rikottu ja autostereot viety. Ei siinä vielä mitään, mutta stereoissa oli minulle rakas Eppu Normaalin kasetti! Vain kannet jäivät.

Aina silloin tällöin epärehelliset ihmiset katsovat että heillä on oikeus viedä toisten tavaroita. Varkauksia vastaan voi yrittää suojautua, mutta joskus varkaat onnistuvat ja arvokastakin omaisuutta voi lähteä vorojen matkaan.

Arvoesineistäsi kannattaisi olla vakuutusyhtiötä ja poliisia varten tiedot ja valokuvat tallessa. Huomasin, ettei minulla ole vielä sellaista. Jos ei sinullakaan, tee näin:

* Ota laitteista sarjanumerot, IMEI-koodit ja sen sellaiset tunnistetiedot ylös.
* Ota esineistä pari hyvää valokuvaa eri puolilta.
* Turvamerkitse esineet. Merkintälaitteita saa lainaksi vakuutusyhtiöiltä. Monet liikkeet ja tavaratalot tekevät pyydettäessä ostokseen turvamerkinnän. Kysy merkintämahdollisuutta myös poliisilta. Turvamerkintänä käytetään omaa henkilötunnusta, jonka eteen liitetään ”Fin”.
* Tee luettelosta kopio myös muualle kuin omalle tietokoneellesi. Jos konekin varastetaan, listasi on mennyttä. Laita tiedosto vaikka pilveen tai tikulle.

Toivottavasti listasi ei tule koskaan tarpeeseen! Mutta jos tulee, olet iloinen että se on tehty.

Milla Havanka

Milla on innostuja, rohkaisija ja ongelmanratkaisija. Hänen yrityksensä Mekaselska on kannustanut kohti fiksuja ja iloisia koteja vuodesta 2011.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Järjestetään yhdessä!

Kaipaatko apua järjestämisen alkuun pääsemiseksi? Voit tilata minut Tampereen kaupunkialueella kotikäynnille!

Lähetä viesti ja kerro pulmasi!

Morjens

Milla Havanka - Ammattijärjestäjä Tampere - Blogi - Täällähän on vaikka mitä!

Tervetuloa selailemaan Mekaselskan blogia! Tarjoilen näissä pikku lukupaloissa sinulle ohjeita, tietoa ja uudenlaisia ajatuksia. Hyviä lukuhetkiä 🙂

Jos haluat tukea pienyrittäjää, se käy someaikana hyvin helposti jakamalla ja kommentoimalla kirjoituksia. Pienikin kommentti ilahduttaa. Kiitos!

Tykkää ja seuraa